Porontimajoen autiotupa

Reitti ei onneksi umpihangessa pitkä eteläpuolelta kämpälle tuloon !

Kylmää oli luvassa. mutta ei haitannut :)

Tänään päätimme lähteä loman kunniaksi pienelle vaellukselle isän kanssa. Aluksi suunnitelmissa oli suunnata Riisitunturille Posioon, mutta emme olleet varmoja olisiko siellä laisinkaan talvikunnossapitoa ja toisekseen paljastui, että kämppä jossa olisimme yöpyneet on kummituskämppä. Siispä muutimme suunnitelmia.

Valitsimme kohteeksemme karhunkierroksen varrella olevan porontimajoen autiotuvan, koska kävelymatka ei ollut turhan pitkä autolta tuvalle ja kämppä on yksi harvoista tuon seudun kämpistä, joissa emme olleet vielä vierailleet.

Edellisenä iltana pakkasimme suurimman osan tavaroistamme, jotta aamulla voisimme vain laittaa tavarat autoon ja hurauttaa Kuusamoon. Matkaa on Oulusta kolmisen tuntia, joten aamulla piti nousta hyvissä ajoin ja jo seitsemän aikaan olimme liikenteessä. Ainoa pysähdyksemme matkan varrella oli Taivankosken ABC ja sekin pikainen sellainen. 

Perillä Kuusamossa olimme puoli yhdentoista seutuun.

Suunnitelmissa oli yöpyä kämpällä ja lähteä seuraavana päivänä takaisin Oulua kohti, mutta kovan pakkasen takia muutimme suunnitelmia ja teimme vain päiväreissun.

Perille saavuttuamme puimme lämpimästi vaatetta ylle sillä pakkasta oli noin -20 astetta. Isällä oli lumikengät ja minulla perinteiset sukset. Valitettavasti ensimmäisen 500 metrin jälkeen huomasimme, että suksilla ei pääse umpihangessa ylämäkeen, joten jouduin ottamaan sukset kantoon. Matka ei onneksi ollut pitkä ja taittui aika nopeasti vaikka meninkin hiukan hapoille, lunta oli kuitenkin puolisen metriä.

Porontimajokivideo

Perillä lämmitimme tuvan ja vaihdoimme kuivaa ylle jottei tulisi vilu. Samalla kun tupa lämpesi söimme hiukan ja kuvailimme ulkona kauniita maisemia. Ongelmaksi muodostui pieni puro, josta halusimme vettä muttemme päässeet tarpeeksi lähelle. Isä keksi kuitenkin hienon patentin ja ongelma ratkesi hetkessä.

Porontimajoen autiotupia on kaksi aivan vierekkäin. Toisen ali kulkee pienehkö soliseva joki (tai puro), joka saattaisi yöllä aiheuttaa turhia wc reissuja. Tuvat olivat suhteellisen siistejä ja kummassakin mahtuu nukkumaan noin neljä henkeä. Pihalla oli myös laavu ja tulipaikka, sekä halkovaja ja ulkokeittiö. Joen yli meni ainakin talvisin todella kauniilta näyttävä silta ja siitä tulikin otettua muutama kuva. Mieleen jäi myös se, ettei tuvalta ollut jyrävälle (joka siaitsee pienen karhunkierroksen varrella) kuin 8km, mikä on ainakin kesäisin suhteellisen lyhyt matka.

Ruokailtuamme ja lämmiteltyämme suuntasimme takaisin autolle. Molemmilla alkoi jo painaa hiukan jaloissa, joten matka oli juuri sopiva yhden päivän reissulle.

Kotimatka sujui hyvin ja kotona huomasimme, että lämpötilan vaihtelua oli matkan varrella ollut kuudentoista asteen verran. Kovimmillaan pakkanen kävi -28 asteessa ja lämpimimmillään oli -12 astetta.

Ajokeli oli koko matkamme ajan hyvä pientä liukkautta, sekä loppumatkan auraamatonta tietä lukuunottamatta.

Reissu oli kaikenkaikkiaan hieno ja varmasti menen viimeistään kesällä uudestaan, tosin silloin tuvalla voi olla muitakin, sillä karhunkierros on suosittu vaellusreitti.

Itsepäisyyspäivä

Toiset viettävät itsenäisyyspäivää kotona perheidensä kanssa linnanjuhlia katsoessa ja mitä erikoisempia pukuja ihastellessa ja arvostellessa. Me taas Markun kanssa päätimme lähteä jo perinteeksi muodostuneelle, toista kertaa järjestetylle itsenäisyyspäivän vaellukselle Pienelle karhunkierrokselle. Edellisestä reissusta olikin jo vierähtäny yli kuukausi ja mieli teki jo luonnonrauhaan.

Lauantaina 5.6 auton keula kohti Kuusamoa ja Juumaa. Oulusta lähdettäessä maisemat ja mieli eivät olleet kovinkaan talviset, mutta mitä lähemmäs Kuusamoa pääsimme, alkoi tienpientareen penkat kasvamaan ja maisematkin muuttuivat entistä talvisemmiksi. Kuusamosta ruoat mukaan ja kohti viimeistä määränpäätä. Auto parkkiin puolenpäivän aikaan ja siitä kävelemään.

Edellisenä vuonna kävimme ainoastaan päiväreissulla, mutta tällä kertaa päätimme kävellä Siilastuvalle yöksi ja jatkaa seuraavana päivänä takaisin autolle. Ja vain koska halusimme lisätä haastetta reissulle, lähdimme kiertämään kohti yöpaikkaa Kallioportin ja Harrisuvannon kautta. Jo alkumatka tuntui jokseenkin vaivalloiselta ja tulimme siihen tulokseen, että syynä lienee se ettemme olleet kumpikaan syöneet kunnolla aamulla... amatööritason virhe. Noh, eihän se auta jäädä äitiä itkemään, ottaen huomioon, että olimme päässeet vasta Myllykoskelle(noin kilometri autolta).

Siitä sitten suunta kohti Kallioporttia. Vaikka reitti on useaan kertaan kuljettu, jostakin käsittämättömästä syystä, jo heti ensimmäisestä "risteyksestä" kävelimme ohi. Tarkoitushan on lähteä heti Myllykosken jälkeen riippusillasta yli ja siitä kohti Putaanojan siltaa. Onneksi emme kerenneet kävellä kuin muutaman kymmenen metriä ja Markku huomasi, että nyt ei maisemat ole oikeat ja palasimme takaisin oikeille jäljille.

Matka kului Pyöreälammelle asti suhteellisen vaivattomasti ja Make pääsi kokeilemaan uusia lumikenkiäänkin. Tosin vain muutaman metrin matkan jälkeen hän totesi, että mikäli haluamme päästä Harrisuvannolle syömään ennen huomista on parempi laittaa kengät takaisin rinkan päälle heilumaan. Pyörelammella pysähdyimme hetkeksi levähtämään ja tankkaamaan. Tästä pääsemmekin siihen miksi matkanteko oli Pyöreälammelle asti vaivatonta ja sen jälkeen suoraan sanottuna helvetillistä.

 Aloittakaamme siitä, että kulkijoita tällä pätkällä Pientä karhunkierrosta ei juurikaan talvella ole, joten polkua ei juurikaan näkynyt. Yksi pariskunta meitä tuli vastaan Putaanojalla ja heidän jättämiensä jälkien avulla pysyimme polulla.
Reason number two. Kuten kaikki hyvin tiedämme, ei suomessa talvella juurikaan päivänvalosta nautita, ja koska lähdimme liikkeelle autolta noin puoli yhden aikaan, oli tiedossa, että jossakin vaiheessa luonnonvalo loppuu. Ennen lähtöä tarkistin mihin aikaan aurinkolaskee ja milloin täysi pimeys meidät yllättää. Emme kuitenkaan odottaneet, että jo tässä vaiheessa valon määrä olisi niin pieni kuin mitä se oli. Ja jos polulla pysyminen valoisan aikaan olisi ollut haasteellista ilman pariskunnan jättämiä jälkiä, voitte vain kuvitella millaista se olisi ollut täysin pimeässä. Joten kiitos heille!

 Pyöreälammelta ei Kallioportille ole kuin vajaa kilometri, mutta siinä ajassa oli luonnonvalo loppunut jo kokonaan ja edessä oli vielä vajaa kilometrikävelyä ja portaat... portaat jotka ovat 13 kerroksisen kerrostalon korkuiset ja askelmia on 252. Voin ihan suoraan myöntää, että se hetki kun lähdimme laskeutumaan lumisia ja liukkaita portaita alas, on yksi pelottavimmista hetkistä joita olen kokenut. Voi toki olla, että energian puutteella ja siitä johtuvalla väsymyksellä oli tekemistä asialla, mutta pelottipa kuitenkin.

 Loppujen lopuski pääsimme kuin pääsimmekin  Harrisuvannolle ja hetken kerkesi hyvönolon tunnekin vallata kropan. Suunnitelmissa oli, että pidämme pidemmän paussin ja palauttelemme kunnolla. Mutta... eihän se tietenkään mene niinkuin on suunniteltu. Nuotion sytyttäminen oli haasteellista ja tulen yllämpitäminen vähintään yhtä hankalaa. Siinä istuskellessamme ja evästä syödessämme alkoi kylmä hiipiä ytimiin. Paljoa ei juteltu, mutta sitäkin enemmän molemmat kävivät vaihtoehtoja läpi- usko oli nimittäin loppumassa. Vilustumisen välttämiseksi päätimme pakata kamat takaisin rinkkoihin ja jatkaa matkaa mahdollisimman pian. Päästyämme risteykseen josta matka jatkuisi kohti Siilastupaa, pysähdyimme ja totesimme, että olimme molemmat käyneet ruokailun aikana läpi mahdollisuuden jossa palaisimme takaisin autolle. Hetken siinä mietimme ja tulimme lopputulokseen, että aina kun on reissuun lähdetty, on reissu viety loppuun asti ja niimpä tästäkään reissusta ei tullut poikkeusta. Siispä lamput kohti maata ja polkua seuraamaan.

 Yleensä kun me kaksi lähdemme reissuiun, tulee juttua joka asiasta ja välillä juttujen laatu voi joillekin olla mautonta, mutta itseämmehän me vain viihdytämme ja jos joku tykkää huonoa niin tykätköön. Mutta nyt oli tilanne toinen. Kävelimme varmaan puolitoista kilometriä aivan hiljaa ja omissa mietteissämme, itseämme tsempaten. Lopulta puurajan takaa näkyi valoa. Aivan kuin taivas olisi ollut tulessa ja aloimme arvailemaan, että oliko Siilastuvalle asennettu jonkilaiset valot, mutta koska taivas oli niin laajalta osin valaistu ei kyseessä voinut olla mikään muu kuin Ruka ja Rukan valot. Ja vaikkei valot olleetkaan merkki Siilastuvasta loivat ne(tai ainakin uskon niin) tarvittavan uskon siihen, että perille on päästävä. Loppu matkasta haimmekin jo tuttuja maamerkkejä ja arvailimme miten pitkästi matkaa oli vielä jäljellä. Tosin suurimmilta osin olimme kokoajan väärässä sijainnistamme ja ainoastaan viimeinen lasku varmisti sen, että olemme Siilastuvan takana ja pianhan se kämppä näkyikin.

Tulet kaminaan ja illan viettoon. Illan vietto tosin jäi lyhyeksi, sillä perille päästyämme kello oli jo puoli seitsemän  ja olimme molemmat niin väsyneitä, että jo yhdeksän aikoihin painelimme makuupussiin eikä unta tarvinnut kauaa odottaa.

Seuraavana aamuna heräsimme kauniiseen Jyrävänkosken maisemaan ja yön aikana satanut lumi oli peittänyt niin edellisen päivän jäljet kuin polun, joka johtaa Jyrävältä Myllykoskelle. Aamupuuhien jälkeen pakkasimme rinkat ja suuntasimme takaisin autolle. Matka Jyrävältä takaisin autolle, jonka jätimme Retkietapin pysäköintipaikkaan, Juuman kylään, kesti vain kaksi tuntia. Matkaa tuli noin 3,5 kilometriä.

 Jos miettii, että edellisenä päivänä matkaa oli noin 7 kilometriä ja aikaa meni kuusi tunitia, voi todeta, että matkan taivaltaminen pimeässä on huomattavasti hitaampaa kuin valoisan aikaan. Toki energiavajeella ja väsymyksellä oli tekemistä matkanteossa.
Kaiken kaikkiaan reissusta jäi käteen erittäin hieno kokemus ja molemmat löysimme itsestämme sen viimeisen vaihteen, kun toivo on jo menetetty ja kroppa alkaa sanomaan sopimustaan irti. Sitähän se on... itsepäisyys .

Eräilyhauskaa

Heh- joskus ollaan kuljettu hymy suun pielessä (useimmiten). Joskus on paikka yllättänyt hyvyydellään tai huonoudellaan.

Yksi esimerkki oli lähialueen retkeilyä Tyrnävälle Markkuun luontopolulle.

http://www.markkuu.fi/Markkuun_seudun_kylayhdistys/Luontopolku.html

Tämä ei ollut sellainen, mitä haimme lauantaipäivän ratoksi. No tuli käytyä ja saatiin myös raitista ilmaa.

Ilmahan oli hyvä ja kun haettiin lähialueiden reittejä, niin

pitihän se tämä katsastaa kun esille tuli. Siispä matkaan odotusta

täynnä.

 

Siltakin löytyi matkan varrelta- meni jonkin ojan (joen?) yli, joka oli

niin vesoittunut ettei ollut kovin hääppöisen näköinen. Välistä käveltiin

pellon vierustaa, josta erottui asuinrakennuksia toisella puolen. Ei saanut oikein erätunnelmaa…ei-ei saanut. Ei haluttanut makkaranpaisto, vaikka se laavukin ja nuotiopaikkakin löytyi.

Siinä vaan istuttiin ja purtiin evästä- ikävää.

Ja sitten löytyi tuo ?

Ei sille oikein käyttötarkoitusta löytynyt

 

Mutta on myös paikkoja, jotka ovat ulkoilualueiltaan ja spekseiltään aivan ykkösluokkaa, mutta jokin taas on huonoa. Hyvänä esimerkkinä on Rokua- paikka on mitä hienoin retkeilyyn ja reittejä on todella paljon. Rokuan alueeseen olemme rakastuneet ja alueella on uskomattomat mahdollisuudet. Se negatiivinen asia onkin sitten palovartijan mökki- siellä Pookivaaran huipulla.

Huhtikuussa (2015) oli hillitön tarve lähteä jollekin tuvalle yöpymään ja nauttimaan luonnon rauhasta. Rokuan maisemat oli tuttuja ja tuollakin tuvan ulkopuolella oli jo käyty.

Siinä sitä taloksi asetuttiin ja heti pantiin merkille tuvan sänkyjen ahtaus.

Palonvartijan tuvasta tarinaa:

Rokuan Pookivaara kohoaa lähes kahteensataan metriin merenpinnan yläpuolelle. Vaaran päällä kohoaa entinen palovartijan torni, jota on uusittu ja korjailtu useaan otteeseen. Ensimmäisen kerran paikalle rakennettiin palovartijan torni jo vuonna 1936.

Palovartija tähysti aikoinaan tornista tulipaloja. Torni on toiminut sota-aikaan myös ilmatähystystornina.

http://www.luontoon.fi/palovartijaautiotupa

Eli se tornikin siellä on, ja sieltä saa hyvän yleisnäkymän ympäristöön.

Kun sitä sänkyä, sillä silmällä katsottiin, että siihen pitäisi mennä nukkumaankin-Pitihän se käydä koemakuulla. Eihän siinä voinut kuin hyvällä hakemisella olla (tällä vartalomitalla 178cm ja kaveri 185cm) vain hätäiseen hetken. Hetken mietintä toi ratkaisun siihen suuntaan, että eväät ja kaffet nautitaan kodassa ja sitten kohti kotia.

Siellä kodalla ainakin oli hyvä tulistella.

Harmistus oli aika suuri, ettei edes osattu arvata, että palovartija oli ennen paljon lyhyempi jäpikkä kuin uroot nykypäivänä. No- raistista ilmaa reilusti sinäkin päivänä, eli ei haitannut. Rokua on hieno paikka .

Sitten on niitä sattumuksia, että ei vaan yksinkertaisesti ole mahdollista. Vaikka olihan se tuokin mahdollista, kun autiotuvat ovat (onneksi) kaikkien käytössä.

Lähdettiin viikonlopuksi- siis niin oli ajatus, Vaara-Salmisen autiotuvalle Syötteen kansallispuistoon.

http://www.luontoon.fi/vaara-salminenautiotupa

Paikkahan on todella hieno- Vaara-Salminen lampi vieressä ja lähdevettäkin on saatavissa.

Matkaa auton jättöpaikalta tuvalle on noin 4 km- eli sopivasti, kun joutuu kantamaan vähän raskaampaa taakkaa. Matkakin on hieno ja mukavan vaihteleva. Kun tultiin p-paikalle, kävi helpotuksen huokaisu siitä, että autoa ei ollut paikalla. Ja sitten matkaan suurin toivein. Matkalla tuli retkeilijä vastaan ja kertoi, että tuvalla on nuorisoa. Päätettiin kuitenkin jatkaa- sopu sijaa antaa.

Kun perille päästiin niin huomattiin ettei taida sopu sijaa antaakaan. Oli jonkin verran ollut kuningas alkoholikin tuvalla kylässä. Ja sitten takaisin autolle. Ja harmistus suuri. Sitä lievennettiin käymällä Pyhitystunturin päällä. Siellä mykistyy aina käydessään, kuten nytkin kun ilma oli todella hyvä.

Ne makkarat sitten nautittiin alhaalla olevalla laavulla.

Sattumia on ollut ja silloin on saattanut harmittaa, mutta jälkeenpäin olen ajatellut, että kokemus se on vähän huonompikin ja rikastuttaa.

Hoikkalampi

Pudasjärven Kouvalla on autiotupa, jolla ei ole älyttömän kova käyttöaste. Sitä

ei tarvitse kyllä ihmetellä, kun käy paikan katsastamassa. 

Käyttöaste ei johdu paikasta tai autiotuvasta, vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että

se on keskellä ei mitään.

 Siispä sinne perjantaina 23.10.2015 töiden jälkeen, kun muu perhe jäi viettämään

syyslomaa, Perillä - siellä mihin oli tarkoitus jättää auto-oltiin klo 18.30.

Hämäryys iski ja siispä otsalamppua päähän sillä aurinkokin oli laskenut vajaa 

tunti aiemmin. KäsiGarmin tulille ja ...Yllätys...näyttää 5,5 km seuraavalle pisteelle!

Mitä ihmettä?!

Auton navigaattorissa joku nro koordinaattorissa väärin, selviää syyksi hetken

ihmettelyn jälkeen ja sitten ukot uudelleen pirssin sisään. Ja sitten oikealle tarkoitetulle auton p-paikalle ja vähän vielä siitä pidemmälle. Retkikartassa tie loppuu 2,5 km aiemmin, mutta sehän olikin positiivinen yllätys, sillä oli jo säkkipimeää. 10 kg:n rinkat minulle ja Sakelle selkään ja liikkeelle, Onneksi matkaa on autiotuvalle vain noin 4 km. Mutta mitään ei näe ja tarkkaan saa seurata polkua.

UKK-reitti on siitä jo meille tuttu, että siinä saa olla skarppina, että polulla pysyy...ja on vielä erittäin pimeätä. Garminille laitetut välipisteet käännöksille löytyvät kohtalaisen helposti ja reittikin pysyy hallussa-paitsi yhden kerran kaksi kaatunutta puurunkoa "piilottavat" polun hetkeksi niin, että sitä polkua saa otsalampun valossa hetken hakea. Viimeinen 1,5 km tuntuu tuskastuttavan pitkältä, mutta viimein melkein törmäämme tuvan seinään. Iltapuuhat joudumme tekemään tuvan sisällä, sillä ulkona oleva tihkusateinen ilma ei houkuttele.

Puhelimella ei pystytä kotiväelle kuin hätäisesti lähettään viestit, että hengissä ja perillä ollaan. Luullaan, että olemme Hoikkavaaran kurussa ja siksi ei yhteyttä saada.ja se osoittautuu aamulla vääräksi tiedoksi. Ei vain ole yksinkertaisesti mastoja lähellä-Hienoa ! :)

Sitten aamu tuokin mahtavia yllätyksiä. Lampi on todella kaunis ja puhdasvetinen. Harmittaa vietävästi, että emme älynneet ottaa teleskooppivapaa mukaan. Seuraavalle kerralla se on sitten Must.
Sumu lammella ja aivan rasvatyyni ilma tekee paikan maagiseksi. On aivan hiljaista -aivan kuin luonto ja kaikki nukkuisivat-todella nautinnollista;)

Tupa on todella hieno ja hyvässä kunnossa. Viivymme siinä pitkälle iltapäivään, mutta haluamme lähteä liikkeelle ennen kuin hämärä koittaa. Kaikki maisemat jäivät tullessa näkemättä.
Mutta niin ei nyt käy.

Lammesta olikin pimeässä kävelleet edellisenä iltana aivan vierestä, mutta sitä ei silloin huomattu.

Reitti jatkuu eteläpuolelle olevalle Lomavaaran kämpälle, mutta jouduimme sen nyt jättämään. Säätiedotus lupasi seuraavalle päivälle myrskykelejä ja paluu siinä säässä ei innostanut.

Tänne käy matka useasti, sillä kalstusmahdollisuuskin jäi kaivertamaan. Luonnonrauha on omaa vertaansa.

Toipilas ja joutilas miettii

Niin se vaan leikkauksestakin aikaa on puolitoista viikkoa kulunut ja kivut alkaa vähenemään. Pilleriukkona on pystytty jo "evästä" vähentämään. Nasta tai piikki tai mikä lie raudoitusjuttu onkin-ranteessa vielä illalla kipuilee, mutta siitä kyllä selvitään.

Päiväkävelykin jo onnistuu (ilman, että tarvii taksia välillä tilata :) )
Onneksi on Netflix-ei muuten kyllä aika kuluisi. Niitä sarjoja katsellessa ja välillä tietokone pöydälle ja työjuttuja läpi. Nyt piti jo tilata töistäkin vähän töitä kotiin- että pystyy työkaveria auttamaan työtaakassansa.
Ystävällä, joka on kyllä jonkin verran nuorempi kuin minä, on tilanne jossa fysiikka ei kestä enää kirvesmiehen töitä. Kova ay-jyrä, jonka luonne sotii sitä vastaan, että lähtisi työnjohtokoulutukseen. Samaa henkistä taistoa ollaan muutaman tutunkin kanssa aikoinaan painittu ja yötkin mietitty. Kuitenkin meitä on ainakin neljä aikoinaan sen päätöksen tehneet ja uskoakseni ei kukaan meistä ole sitä katunut. Jos fysiikka ei kestä, niin sitten se ei piru vie kestä. Toki, että saa sen B-lääkärintodistuksen läpi ja jonkun eläkeyhtiön maksamaan, ei ole niin yksiselitteinen asia. Se mitä lääkäri näkee pöydän ääressä, ei ole näköjään sama mitä näkevät vakutusyhtiössä. Näitä "kohtaloita" on meidän tässä hyvinvointivaltiossa paljon.
Ja näyttää siltä, että ei taida asiat ainakaan paljon parantua. Yhteiskuntasopimus hylättiin ja kun hallitus löi kylmät päätökset ja lukemat pöytään, niin Suomi heräsi ja ay-väki säikähti. Ollaan sitten siinä "Eikäkun"-tilanteessa-tilanteessa jossa yritetään ottaa takapakkia. Ongelmana on, että kuka antaa periksi siinä kasvoja menettämättä. Pelkonahan on, että ollaan kohta Kreikka-tilanteessa. Kun uutisia jonkin aikaa sitten katsoessa siunailtiin kreikkalaisten "laiskuutta" ja jääräpäisyyttä- se voi kohta olla realisimia täälläkin.

Syödäänkö täällä kohta silakkaa ?

Karhunkiertämistä ja joulun viettoa 2014

Viime vuonna joulun alla (2014) päätettiin  (ihan puskista tuli, kun piti päästä eräkämpälle), että lähdetään Karhunkierroksen varrella olevalle Siilastuvalle yön viettoon. Lähtiessä arvottiin lumitilannetta, sillä tosi erämies kävelee vaikka puolen metrin hangessa. Ei ollut suksia. eikä lumikenkiä mukana. Tilanne Oulussa oli aika lumeton, mutta kun Kuusamo lähestyi-alkoi huolestuttamaan. Lunta oli teiden varressa jo aika paljon. Perille mennään, ja mentiinkin....auto parkkiin ja olihan se jo säkkipimeä.  No Worry-otsalamput mukana ja sen valossa liikkeelle. 50 metriä ja repusta viileke poikki- mikäs nyt neuvoksi?...Nippusiteellä kiinni, sillä takaisin ei mennä vaan tuvalle mennään vaikka väkisin ! Siinä tuli Murphy mukaan jo isommalla roolilla, sillä nippusiteen katkonnassa tuli käteen tosi iso viilto puukolla-huoh, eikä ensiapuvehkeitä mukana, muuta kuin yksi sideharsorulla. Se käteen hanskan alle -pikku pakkanen ja keli aivan eräjorman parasta. Pimeässä mentiin ja fiilis oli parasta, Jyrävän kosken ääni ilmoitti, että oltiin jo tuvan lähellä. Ja kun päästiin paikalle alkoi normaalit tuvan lämmitykset ja myös nuotiopaikalle laitettiin tulet-sillä siinä vietettiin iltaa.

Koskesta hakattiin avanto ja siitä juomavesi- mutta siinäkin oli muuttujia mukana. Käytettiin juomastiana tuvan kattilaa, jossa oli jokin p..n bakteeri joka otti molemmista miehistä vallan joulupäivänä ripulin muodossa.
Istuttiin ja nauttiin nuotiolla- eihän voi olla parempaa fiilistä, olosuhteita ja paikkaa :)
Sitten illan lopuksi sisälle ennen nukkumaan menoa maailmanparannustöihin.

Aamulla käytetyt astiat pesuun koskessa, ja liikkeelle kohti autoa. Lumikenkäporukkaa tuli paljon vastaan ja pian oltiin jo autolla. Yllätys oli, että pakkanen oli kirinyt -22 asteeseen- ei ihme, että yöllä oli komea tähtitaivas :)
Mutta ehdottomasti taas mennään joulun alusviettoon 2015 !

Valmisteluja ja vaellusta !

Maanantai se on se päivä... ja siihen on viikon työt valmistellut. Silloin lähdetään kipuja poistamaan vasemmastakin kädestä. On se kipeä pitkään- sen tiedän jo edellisestä leikkauksesta. Liikerajat pienenee, mutta jos yöt saa nukkua ilman kipua-se on ihan jees :)

Koko viikon olen heitellyt tarjouspyyntöjä sisään ja tehnyt tuuraajalle asiat mahdollisimman helpoksi. Onko se (?)- paskat - siihen voi vain tuuraaja vastata..Tiukkaan tilanteeseen jätin ukon- kohde alkamassa ja aivan helkutisti on tarjouspyyntöjä heitetty sisään. Kunhan klousaa, olen tyytyväinen ja hommat rullaa.

Pieni Tuomivaara vaellus

Sattui siihen kesän loppumetreille. eikä pitänyt olla kyllä hellettä.
Ukkohalla- hieno paikka, mutta ei sen reitin pitänyt alkaa heti 40 min pystysuoraa nousua (ja oli lämmin)

Siitä sitten lähettiin reissun päälle-oikea suunta :who knows?

Alkupätkä oli tosi tylsä, mentiin jotain pirun ladun pohjaa pitkin ja erätunnelma kaukana. Mutta sitten, alkoi lyyti kirjoittaa, sillä hiihtoporukka jätettiin taakse ja alkoi Maisemat.

Kivijuttuja kilometrin verran ja matka jatkui,,,ja oli lämmin..tultiin Syväjoen varteen ja luultiin, että laavu oli siinä joen varrella.mutta paskat oli lyöty kankaalle, niin huonoon paikkaan ettei tosikaan,,

Loppumatka tosi hyvällä kankaalla ja odotusarvot korkealla oli komulanköngään putoukselle.

Anyway- 17,5 km - ei helppo päiväkävely. Vaatii kuitenkin kuntoa, sitkoa ja lämpimällä ilmalla nestettä ja vielä (above all) hyvää seuraa :)

Myöhäiskesän metsästystä

Muutama viikko jo ollut hellettä. Järkyttävän lämmintä kun kävelee jokivartta ja suolla. Upottaa, upottaa-tänäänkin vedin suosilmäkkeeseen kun olin niin väsynyt etten ollut hereillä. Yksin on tympeä. Aiemmin on ollut kaveri vaeltaessa, ja metsähommissa, mutta nyt ei ollut. Vakiokaveri jossain ja omakaan tyttö ei päässyt. Jokivartta kävelin, kun mennessä mietin kumpaa puolta lähden kulkemaan. Kierto toiselle puolelle hankalalla polulla ainakin 3 km-joku tehnyt kelkalle sillan.. ja kauas!
Heinurin sinne pudotin, mutta en päässyt sitä ottamaan omalta puolelta-eli kierrä, kierrä (siinä pirun seisovassa helteessä) 3 km. Ei auta-tein merkkiristin ja siihen lumpeenlehden mistä lähdin/ammuin ja sillä paikka löytyikin  tunnin päästä (kun sinne pääsin). Hain, ja hain-lumpeita niin pirusti, toivo jo meni ja ajattelin, ettei se sittenkään ole oikea paikka. Menin pidemmälle kohti suota ja kun aukesi suolle aukea- vielä päätin mennä takaisin-en luovuta vaan löydän. Kävelin siihen missä sen ajattelin olevan- ja bingo (!) siinähän se oli-oli koko ajan ollut, en vaan ollut huomannut lumpeilta!
Teleskooppivapa esiin ja sillä yrityksiä ja PASKAT kaikki lumpeet siinä uistimessa kiinni. Ja helvetillinen hiki ja hyttysiä mahdoton määrä- mutta...en hermostu!
Kikka kutonen- koivu nurin ja sillä uutta yritystä. No nyt-tarttui ja tuli rantaan.
Siinä on maistiaisia... harmi, etten näitä ehdi enempää pyytää Käsi lähtee operaatioon ja siihen ollaan valmistauduttu.
Takaisin pitää kävellä anyway- puoli tuntia menee kun pääsen kelkkasillalle ja siinä sorsa saa lihat irti kropasta. Ei sitä hommaa kotiin. Onneksi nestettä mukana reilusti, sillä siitä puoli tuntia autolle.
Ehkäpä viimeinen metsästysreissu leikkuun takia tälle syksylle, saa nähdä :)