Posion Riistunturilla olin käynyt kesällä kiertämässä
Riisin Rietas-reitin. Saran kanssa oltiin ihasteltu talvisia
kuvia Riistunturilta ja kun oli mahdollisuus lähteä siellä
käymään, niin mehän Saran kanssa mentiin.
Oli oikein kaunis maaliskuun pikkupakkasilma.
Riistunturin parkkipaikalla tuli selväksi, ettemme pääse
erämaan rauhasta kahdestaan ainakaan nauttimaan. Eli muutkin
olivat lähteneet katsomaan ja nauttimaan Riisitunturin
antimista. Parkkipaikalla oli helvetillinen tungos, mikä
paheni kun oltiin reissun jälkeen pois lähtemässä.
Joku "Etelän vetelä" oli autonsa osittain saanut ojaan
tukkien koko ajotien. Osa retkeijlijöistä yritti lähteä ja
osa tulla-hillitön härdelli...Onneksi päästiin kuitenkin
luikahtamaan sivusta ohi.
Meillä oli lumikengät mukana, mutta kun totesimme,
että polku on aika hyvässä kunnossa, jätimme ne kuitenkin
autoon. Oikeastaan olisi kuitenkin kannattanut kantaa mukana.
Varsinkin kun menimme taas lopun matkan omia reittejä, eikä ne
"polut" olleet hyviä vaelluskengille. Ja joka paikassa oli porukkaa...
nuotiopaikoilla, poluilla, missä vaan kulki. On se kuitenkin
sellainen paikka jossa kannattaa tuokin hyväksyä, sillä tykkypuut,
maisemat ja koskematon valkea hanki-kyllä niitä kelpasi
ihastella.
Tienparannuksesta luin jostain, eli paikan kipupisteet
on huomattu. Kävijämäärä on kuitenkin aikamoinen
ja tie parkkipaikalle oli huono varsinkin kelirikon aikana.
Joka kesähän me ollaan Oulujärven manamasalossa
käyty ja leiriä pidetty makkaraniemessä. Sinne
Saran kanssa mentiin kesän kunniaksi.
Useampi vuosi sitten kierrettiin paikan reittejä ja
huomattiin, että makkaraniemessä olisi oivallinen leiripaikka.
Siitähän se on tullut jo perinne. Joskus olen mennyt
yksin ja joskus kaverin kanssa. Joskus olemme olleet
niin aikaisin liikkeellä, että uidessa on järvessä ollut vielä
jäitä. Olo oli kuin etelän rannoilla-aurinko paistoi ja oli
lämmintä. Niitä hyttysiä ei ollut ollenkaan, kuten ei paljon
missään koko kesänä. Tällä kertaa otimme virvelin mukaan
kalastusta varten. Leiripaikan rannassa on sopivasti syvänne
jossa hauet lymyilevät. Sarakin innostui kalastamaan saatuaan
yhden mukavan kokoisen hauen. Hauska oli meidän rantaviikonloppu.
Stressi on se syy, minkä takia aikoinaan löysin tämän paikan.
Töissä oli hillitön härdelli ja olin päättänyt, että
kun loma alkaa menen semmoiselle autiotuvalle,
jossa saa olla rauhassa. Pienen tutkiskelun jälkeen
laitoin nuppineulan Vaara-Salmisen autiotuvan kohdalle.
Tännekkin pitää päästä kerran vuodessa. Joinakin vuosina
olen käynyt kahdestikin. Paikka on erittäin syrjässä ja vain
kerran on pitänyt häiritsevän nuorisoporukan takia kääntyä
takaisin. Täällä ei ole paljon kulkijoita-saa olla rauhassa.
Järvellä (tai lammella) pesii joutsenpariskunta jota on
kiva rantapenkalta seurata. Eipä siinä telkkaria tarvitse,
aika kuluu paljon rattoisammin. Poikasia niillä oli nytkin, mutta
emme saaneet Miikan kanssa selvää monellako olivat
lisääntyneet. Kun sääskiä ei ollut, illan tultua polttaraiset
tulivat häiritsemään. Rannassa on epämääräinen vene, jonka
Miikka vielä totesi illan tullessa uintikelpoiseksi. Seuraavana
päivänä käytiin Pyhitystunturin huiputuksessa. Jälleen kerran
sää suosi, sillä näkyi kauas asti, jopa kuusamon tuulimyllyt.
Hossan kansallispuisto....ensimmäisen kerran kun Saken
kanssa käytiin Hossassa, niin ei Hossalla ollut vielä
kansallispuisto-statusta ja oli rauhallista.
Nyt se on kansallispuisto ja rauha on mennyt. No ei ihan
niinkään, ei siellä joka paikassa ole väkeä. Sinne vetää
porukkaa kirkaat vedet, hiekkarannat ja maisemat. Välillä
pääsee kulkemaan harjanteiden päällä ja vedet ovat
sellaiset, että oppaissa kansallispuisto uskaltaa luvata
veden juonnin melkein paikasta kuin paikasta.
Otettiin poikien kanssa kalastusvehkeet mukaan, vaikka
heinäkuu oli poikeuksellisen lämmin. Mitään ei saa, jos
ei yritä. Nyt ei saanut yrittämälläkään. Etukäteen oltiin
säätiedotusta katsottu ja todettu, että on hyvä ilma
kahdelle yölle leiriytyä telttaan. Ensimmäinen yö oli, mutta
sitten nousi ukkonen ja muutti suunnitelmia yöpymisen osalta.
Tällä reissulla oli yöpyjiä jokaisella nuotiopaikalla meidän
kulkureitin varrella.
Ristikallio Kuusamossa-ei ihan karhunkierroksen varressa.
Pikkuisen sivussa, mutta reitille siitä pääsee.
Työkaveri oli käynyt ja kehui, niin lähdin katsomaan
liioitteliko työkaveri.
Sieltä sivusta kun tullaan, niin kävellään Ristikallion päältä.
Autiotupaan pitää laskeutua alas kuruun ja veden varrelle.
Siellä ei ole puhelin kuuluvuutta. Eli nousin takaisin
Ristikallion päälle kun olin rinkan heittänyt autiotuvalle
ja todennut sen tyhjäksi. Ristikallion päällä istahdin
pariksi tunniksi ihastelemaan paikan kauneutta. Samalla
ilmoittelin kotiin, että kaljupääukko on hengissä ja voimissaan.
Pikkubrandyä kuksasta juodessani totesin jälleen kerran, että
ihmisen on hyvä olla.
Seuraavana päivänä kävin pyörähtämässä Taivalkönkään
autiotuvalla. Onkin harvinainen 2-kerroksinen autiotupa.
Mahtuu kulkijoita-ja kun se taitaa olla jo Karhunkerroksen
varrella, niin siellä pääsin vaihtamaan ajatuksia ja
kokemuksia muiden retkeilijöiden kanssa.
Löytyipä paikka jonne pitää mennä uudestaan.
Simon martimonaavan soidensuojelualueen Keski Penikan
päällä on Kivalon autiotupa, joka on nähtävyys
pirunpellon takia.
Säätiedotuksen mukaan oli tiedossa ukkosta ja kovaa
vesisadetta, mutta lauantaiksi sievää ilmaa. Illalla kun
auto lyötiin parkkiin polun alkupäähän alkoi satamaan
ja vähän ajan päästä kaatamalla. Polkua oli hyvä seurata, hankaluus
alkoi vasta sitten kun tultiin pirunpellolle. Pimeän ja
vesisateen takia näkyvyys oli todella surkea, emmekä
huomanneet kivissä olleita merkkejä. Jotka aamulla totesimme
selvästi päivänvalossa. Onneksi oli otsalamput ja käsi-GPS.
GPS:n johdattamana löysimme tuvalle. Illalla emme päässeet
maisemista nauttimaan, vaan aamulla totesimme paikan olevan
hieno. Vaikka taisi se jo yö olla, kun paikan tuvan oven aukasimme...
Tarkoituksemme oli jatkaa vähän pidemmälle itse suoalueen autiotuvista.
Sattuma tuli mukaan, sillä puun alta kumarruttuani-oksa upposi päähäni.
Ja verta tuli kuin teurastuksessa. Onneksi oli Sara mukana, sillä päälaelle
on itselle hankala antaa ensiapua. Siitäpä sitten Kemin sairaalaan
paikkaushommiin...
Sinne uudestaan paremmalla tuurilla ja kelillä.😀
Karhunkierroksen varrella on tämäkin paikka-
Rukan vieressä sijaitseva Valtavaara.
Olin työreissulla Rukalla ja Oulusta lähtiessä olin heitellyt
auton perään päivävaelluskamppeet.
Iltapäivästä suuntasin autoni kohti Konttaisen vieressä
olevaa parkkipaikkaa. Sara oli käynyt vetämässä lumikenkäporukkaa
samalla reitillä. Olivat lähteneet samalta parkkipaikalta ja käyneet
Valtavaaran päällä olevalla päivätuvalla kääntymässä.
Kun itse pääsin tuvalle, niin soitin Saralle oliko saanut "palautetta"
reissusta. Tiesin, että mukana oli ollut kokemattomia
retkeilijöitä. Rietti on toistuvaa ylä- ja alamäkeä, välillä
nousu on niin haastavaa, että on pitänyt rinteeseen köysi
laittaa avuksi kulkijalle. On se kyllä avuksi laskeutuessakin.
Vaikka reitti olikin vähän raskaampi, niin kyllä kannattaa.
Maisemat ovat todella komeat.👍
