Lumikenkäilyä Teerivaaralla

Syöteen kansallispuisto/retkeilyalue
on hieno retkeilyalue kesällä ja myös talvella.
Alueen runsaat reitistöt ja vaihtelevat
maastot tekevät retkeilystä suorastaan Supermahtavaa.
Kesäreittejä on runsaasti ja nyt sinne on päivitetty
myös lumikenkälijöille hieno reitti-Teerivaaran
lumikenkäreitti.

Reitin aloituspiste on Syötteen luontokeskuksella.
Luontokeskukselta on mahdollisuus myös vuokrata
lumikenkiä, sekä uusia tuttavuuksia-
lumikenkäsuksia.

Lähdimme kolmestaan, Saran ja Syötteen

Eräpalvelun Jonna Määtän kanssa testaamaan

Teerivaaran reittiä lumikengillä ja lumikenkäsuksilla. 

Ne Jonna sai testiin luontokeskukselta.

Lähdimme klo 14.00-15.00 välissä liikkeelle

tammikuun lopun talvisäisessä pikkupakkasessa.

Ilma oli aivan mahtava, tosin etelätuuli pääsi 

välillä puhaltamaan aika raittiisti.

Alkupätkän tasaisen osuuden jälkeen lähtee

reitti nousemaan välillä aika jyrkästikin kohti 

vaaran lakea. 

Reittiä ei käydä erikseen aukaisemassa, vaan 

runsas lumikekäilijämäärä pitää

aurausviitoin merkityn reitin auki.

Noin kahden kilometrin päässä lähtöpisteestä

on vaaran reunalla Pudasjärven moottoriurheilijoiden kota

hienolla paikalla. Sinne kuitenkin pitää poiketa reitiltä,

eikä meidänkään reittiä kulkiessa ollut selvää

reittiä kodalle.

Kuitenkin, jos pitää gps-laitetta päällä, 

on reitiltä helppo poiketa sivuun kodalle.

Kodalta on todella hienot näköalat ympäristöön

Kun olimme iltapäivän aikaan liikkeellä oli

laskettekukeskuksen rinnevalot jo sytytetty ja näkymä

ympäristöön oli hyvä.

Joku oli juuri käynyt kodalla ja tulen sytyttäminen

kävi nopeasti. Maisemien valokuvauksien 

(ja somettamisen) jälkeen jatkoimme matkaa.

Teerivaaralta laskimme kuruun ja siinä saimmekin

vähän sykettä tasattua. Sen jälkeen alkoikin nousu

 vielä toisen vaaran laelle. 

Siinä olikin jopa lukikenkäillessä haastetta-

onneksi lumikengissä on kuitenkin jääraudat.

Ilman niitä olisi nousu ollut mahdotonta.

Niitä mäkiä ei noustu lumikenkäsuksilla.

Jonna riisui ne suosiolla sillä osuudella.

Helppoa ei ollut senkään jälkeen, sillä

kun olet kerran ylös päässyt, alaskin pitää mennä...

ja jyrkästi.

Alkoi pitkä noin puolen kilometrin mittainen jyrkkä 

lasku, jota taaskaan ei ainakaan voinut 

laskea lumikenkäsuksilla. Pikku

pätkä kävellen ja sitten oltiinkin jo 

tasaisella maastolla. Alkoi reitin helpoin osuus.

Välillä mentiin suota pitkin noin vajaan kilometrin verran.

Ja kun aurinkokin oli jo melkein tunti sitten lasketunut, niin

hämärä yllätti,

Onneksi joku oli hoksannut ottaa otsalampun

mukaansa, niin ei tarvinnut pimeässä vaeltaa.

Suon päässä tulimme Annin tuvalle, 

johon nyt emme myöhäisemmän ajankohdan

takia jääneet tulistelemaan.

Loppureitti noudattikin sitten kesäretkeilyreittiä, joka

johdattaa kesällä vaeltajan luontokeskukselta Ahmatuvalle.

Ahmatuvalla on sekä autiotuvan ja varaustuvan puoli,

näin talvisesongin aikaan saa "elämänluukulta"

myös virkistystuotteita.

Testatessa lumikenkäsuksia Jonnan kommentoi,

että suksi toimii hyvin tasaisella, mutta keskiosan

"vastakarva" ei ole tarpeeksi tehokas mäen nousuosuudella.

Alamäkiosuudella luistokaan ei ole parhaasta

päästä, mutta senhän ei ole näin tarkoitus ollakkaan.

Meillä oli Saran kanssa mahdollisuus testata lumikenkäsuksia,

mutta Jonnan mäkiosuuksien haasteet veivät meiltä halut.

Mäkisille reiteille ovat lumikengät ehdoton valinta

lumikenkäsuksiin verrattuna.

Loppuilta ja yö menikin lepäillessä Syötteen Eräpalveluiden

Romesuvannon tuvalla, joka on Pärjänjoen rannalla.

Matkaa olikin reitillä kertynyt GPS.n mukaan noin 8 km,

vaikka reittiopasteet muuta mainitsivakin.

Otimme veden Pärjänjoesta ja illan päälle vielä 

saunoimme ja nostimme sykettä  lumihankipyöriskelyllä.

Vieraskirja jaksaa aina kiinnostaa ja toki sinne 

perinteisesti myös omat mietteet kirjoittimme ja 

terveiset / kiitokset tuvanomistajalle.

Pärjänjoki

Puolelta päivin ajoimmekin sitten Pikku-Syötteen hotellille

kahvin juontiin ja ihailemaan maisemia.

Tosin viimeksi mainittu jäi haaveeksi sumun takia,

mutta kahvit saatiin kuitenkin juotua.

Sen jälkeen alkoikin minulla matka kohti Oulua,

ja Sara meni Syötteen eräpalveluille

koiravaljakkohommiin.