Oli synkkä ja... Se taisikin olla edellisellä reissulla.
Syksyllä siis käyvimme ensimmäisen kerran syötteen kansallispuiston pohjoisimmalla autiotuvalla, Hoikkalammella.
Päätimme tehdä ns. alustavan reissun ennen heinäkuun viikonmittaista lapinreissua ja Hoikkalammen hiljaisuus ja rauhallisuus jäi ehdottomasti mieleen edelliseltä reissulta -Sinne siis. Sara tuli Kajaanista linja-autolla töiden jälkeen Ouluun, tyttö kyytiin ja kohti määränpäätä. Ilma oli kuin morsian koko ajomatkan ja ilmastoinnille tuli todellakin käyttöä. Tällä kertaa päätimme ajaa auton suoraan oikealle pisteelle, sillä taivalle alkoi kertyä sadepilviä. Ja niinhän siinä kävi, että kun tavarat oli saatu rinkkoihin pakattua ja valehtelematta kävelty kymmenen metriä, se alkoi. Ensin hiljaa... ilman ääntä, mutta siten, että sen saattoi tuntea. Hiljalleen se voimistui ja voimistui, kunnes lopulta vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Ensimmäisen kilometrin sitä tuli, mutta sitten se lakkasi lähes yhtä äänettömästi kuin alkoikin ja hiljalleen pilvien takaa aurinkokin uskalsi kulkijoille taas näyttäytyä. Kylmä ei missään vaiheessa tullut sillä lämpötila pysytteli mukavasti +20°C tuntumassa.
Loppu matka taittui vaivattomasti ja tuttuja maisemiakin kerkesi vähän katselemaan. Sarallehan maisemat toki olivat uudet, sillä edellisellä kerralla olimme Markun kanssa kahdestaan liikenteessä. Perillä meitä odotti jälleen hyväkuntoinen mökki kauniin lammen rannalla. Nopea tavaroiden purkaminen kämppään, kuivien vaatteiden vaihto päälle(niillä joilla oli tarvis vaihtaa) ja pihalle iltapalan laittoon ja aurinkoisen kesäillan viettoon. Hoikkalammen rauhallisuus osoittautui jälleen vieraskirjasta. Edellisen reissumme jälkeen kämpällä oli käyty vain kolmesti ja kahdella kerroista oli kyseessä ollut huoltohenkilö.
Ilta sujui rauhallisesti nuotiolla istuskellen, jutellessa ja musiikkia kuunnellen. Mukana meillä oli matkaradio eli kukaan ei siis itse soittanut tai laulanut, vaikka muutama tanssiaskel sieltä taisi Markulta löytyä. Yö sujui hieman katkonaisesti, sillä Sara väitti, että Markun kanssa kuorsaamme. Voihan se olla tottakin, mutta miksi ihmeessä hänen piti meitä pitää hereillä kylkeen tökkimällä? Aamulla emme pitäneet mitään kiirettä heräämisen kanssa. Aamutoimet ja ruoanlaittokin suoritettiin kaikessa rauhassa. Jälleen kerran Hoikkalampi tarjosi mieltä rauhoittavan kokemuksen ja ympäristön. Paluumatkalla koimme eräänlaisen deja vu'n, sillä juurikin sillä viimesellä kilometrillä tapahtui se sama luonnoilmiö kuin päivää aiemmin. Märkinä autoon ja kohti Oulua.
