Hae tästä blogista

lauantai 31. lokakuuta 2015

Eräilyhauskaa

Heh- joskus ollaan kuljettu hymy suun pielessä (useimmiten). Joskus on paikka yllättänyt hyvyydellään tai huonoudellaan.
Yksi esimerkki oli lähialueen retkeilyä Tyrnävälle Markkuun luontopolulle.

Tämä ei ollut sellainen, mitä haimme lauantaipäivän ratoksi. No tuli käytyä ja saatiin myös raitista ilmaa.
Ilmahan oli hyvä ja kun haettiin lähialueiden reittejä, niin
pitihän se tämä katsastaa kun esille tuli. Siispä matkaan odotusta
täynnä.
18042014_markkuu-10 
Siltakin löytyi matkan varrelta- meni jonkin ojan (joen?) yli, joka oli
niin vesoittunut ettei ollut kovin hääppöisen näköinen. Välistä käveltiin
pellon vierustaa, josta erottui asuinrakennuksia toisella puolen. Ei saanut oikein erätunnelmaa…ei-ei saanut. Ei haluttanut makkaranpaisto, vaikka se laavukin ja nuotiopaikkakin löytyi.

18042014_markkuu-38

Siinä vaan istuttiin ja purtiin evästä- ikävää.

18042014_markkuu-39

Ja sitten löytyi tuo ?
Ei sille oikein käyttötarkoitusta löytynyt


 



Mutta on myös paikkoja, jotka ovat ulkoilualueiltaan ja spekseiltään aivan ykkösluokkaa, mutta jokin taas on huonoa. Hyvänä esimerkkinä on Rokua- paikka on mitä hienoin retkeilyyn ja reittejä on todella paljon. Rokuan alueeseen olemme rakastuneet ja alueella on uskomattomat mahdollisuudet. Se negatiivinen asia onkin sitten palovartijan mökki- siellä Pookivaaran huipulla.
Huhtikuussa (2015) oli hillitön tarve lähteä jollekin tuvalle yöpymään ja nauttimaan luonnon rauhasta. Rokuan maisemat oli tuttuja ja tuollakin tuvan ulkopuolella oli jo käyty.

InstaWeather_16_45_26_05-04-2015

Siinä sitä taloksi asetuttiin ja heti pantiin merkille tuvan sänkyjen ahtaus.

pookivaara-2

Palonvartijan tuvasta tarinaa:
Rokuan Pookivaara kohoaa lähes kahteensataan metriin merenpinnan yläpuolelle. Vaaran päällä kohoaa entinen palovartijan torni, jota on uusittu ja korjailtu useaan otteeseen. Ensimmäisen kerran paikalle rakennettiin palovartijan torni jo vuonna 1936.
Palovartija tähysti aikoinaan tornista tulipaloja. Torni on toiminut sota-aikaan myös ilmatähystystornina.


Eli se tornikin siellä on, ja sieltä saa hyvän yleisnäkymän ympäristöön.

pookivaara-4

pookivaara-33

Kun sitä sänkyä, sillä silmällä katsottiin, että siihen pitäisi mennä nukkumaankin-Pitihän se käydä koemakuulla. Eihän siinä voinut kuin hyvällä hakemisella olla (tällä vartalomitalla 178cm ja kaveri 185cm) vain hätäiseen hetken. Hetken mietintä toi ratkaisun siihen suuntaan, että eväät ja kaffet nautitaan kodassa ja sitten kohti kotia.

pookivaara-5

Siellä kodalla ainakin oli hyvä tulistella.
Harmistus oli aika suuri, ettei edes osattu arvata, että palovartija oli ennen paljon lyhyempi jäpikkä kuin uroot nykypäivänä. No- raistista ilmaa reilusti sinäkin päivänä, eli ei haitannut. Rokua on hieno paikka .


Sitten on niitä sattumuksia, että ei vaan yksinkertaisesti ole mahdollista. Vaikka olihan se tuokin mahdollista, kun autiotuvat ovat (onneksi) kaikkien käytössä.
Lähdettiin viikonlopuksi- siis niin oli ajatus, Vaara-Salmisen autiotuvalle Syötteen kansallispuistoon.


Paikkahan on todella hieno- Vaara-Salminen lampi vieressä ja lähdevettäkin on saatavissa.

Vaara-Salminen-97

Matkaa auton jättöpaikalta tuvalle on noin 4 km- eli sopivasti, kun joutuu kantamaan vähän raskaampaa taakkaa. Matkakin on hieno ja mukavan vaihteleva. Kun tultiin p-paikalle, kävi helpotuksen huokaisu siitä, että autoa ei ollut paikalla. Ja sitten matkaan suurin toivein. Matkalla tuli retkeilijä vastaan ja kertoi, että tuvalla on nuorisoa. Päätettiin kuitenkin jatkaa- sopu sijaa antaa.

Camera360_2015_7_16_062636

Kun perille päästiin niin huomattiin ettei taida sopu sijaa antaakaan. Oli jonkin verran ollut kuningas alkoholikin tuvalla kylässä. Ja sitten takaisin autolle. Ja harmistus suuri. Sitä lievennettiin käymällä Pyhitystunturin päällä. Siellä mykistyy aina käydessään, kuten nytkin kun ilma oli todella hyvä.

Pyhitysvaara-14

Ne makkarat sitten nautittiin alhaalla olevalla laavulla.

Pyhitysvaara-32

Sattumia on ollut ja silloin on saattanut harmittaa, mutta jälkeenpäin olen ajatellut, että kokemus se on vähän huonompikin ja rikastuttaa.



























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti