Köysiviikko

Meillä oli koulussa hiukan erilaisempi viikko ja olen tyytyväinen, sillä eipähän tarvinnut istua luennolla vaan pääsimme ulkoilemaan ja kokeilemaan uusia asioita. 

Viikko oli nimeltään köysiviikko, minkä aikana opettelimme kaikkia uusia solmuja ja köysiaktiviteetteja, kuten seinäkiipeilyä ja kalliolaskeutumista.

Tiistaina pääsimme suunnittelemaan lauantaina tapahtuvaan MLL lastentapahtumaan aktiviteetteja. Tarkoituksena oli saada lapset ulkoilemaan ja niimpä keksimme kaikkea mukavaa, kuten köysiradan, hämähäkinseitin, korikiipeilyä, pallonheittoa, tasapainoilua ja tikaskiipeilyä. Pääsimme myös kokeilemaan seinäkiipeilyä, valjastamista ja varmistamista, sekä oppimaan solmuja.

Keskiviikko oli mielestäni viikon yksi mukavimmista päivistä sillä pääsimme laskeutumaan Rokankalliolta alas. Matkaa sinne ei autolla ollut kuin kymmeisen minuuttia ja parkkipaikalta kävelyä suunnilleen saman aikaa. Onneksi oli kantohanki, mikä tarkoitti, ettemme tarvineet lumikenkiä. Ilmakin oli mitä mainioin. 

Laskeuduimme vuorotellen alas kalliolta ja odotusaikana muut rakensivat lumilinnaa ja lumiukkoja, sekä leikkivät lumisotaa. Laskeutuminen jännitti aika paljon, mutta kun reunan ylitse pääsi jännitys helpotti. Meillä tuli päästää itse köyttä sen verran kuin tarvitsi ja pääasiassa laskeuduimmekin itsemme varassa alas. Toki opettajalla oli varmistusköysi jos mokaisimme, mutta onneksi sitä ei tarvinnut käyttää vaan kaikki osasivat laskeutua hienosti alas. 

Alas päästyämme odotimme aina seuraavan laskeutujan ja autoimme hänet irti köysistä ja laitoimme kypärämme pussiin ja lähetimme ylös opettajallemme. Kallion alapuolella ollessamme myös huomasimme armeijan auton naamioituneena metsään. Näimme myös muutaman inttipojan tetsaamassa. Ei käynyt kateeksi.

Köysiviikolla seuraavana oli perjantaina tapahtuva aktiviteettien kasaus ja testaus lauantaita varten, mikä oli ihan mukavaa sekin. Viimeisenä tuli siis tänään lauantaina ollut tapahtuma. kun pääsimme auttamaan lapsia radalla. Ilma oli huono, mutta sehän ei haitannut, sillä mikäpä sen parempaa kuin ulkoilu ja leikkiminen metsässä! Tälläinen koulunkäynti on kyllä ehdottomasti parasta!

Korouoma talvella

Korouoman reittiä oltiin katseltu jo pitkän aikaa ”sillä silmällä”,

ja kun pääsisäisenä on niin reilusti aikaa,

niin päätimme lähteä sen katsastamaan Saran kanssa.

Kartan mukaan Koronjään rengasreitti on noin 5 km

ja on myös lumikengillä kuljettavissa,

kuten sen Posion sivulta saatu latukartta osoitti.

Matkaahan Oulusta on noin 250 km,

ja kaunis pääsisäispäivä oli edessä myös

YRNO:n mukaan myös Posion seudulla.

Pakkasta ei pitänyt olla paljon (kuten ei ollutkaan)

 ja jopa auringon piti paistaa.

Kuten olimme tunturi-/vaara-alueista oppineet,

että ilma muuttui todella nopeasti korkeimmilla paikoilla.

Menomatkalla ilma ehti jo todella vaihtua aurinkoisesta

 synkkään ja sakeaan lumisateeseen

ja niin se teki sen myös reitin varrellakin.

 Lähtöpisteeksi reitille asetimme Saukkovaaran

pysäköintialueen ja ennen kuin perille pääsimme,

ennustelimme, että siellä voisi olla muitakin…

ja olihan siellä parkkipaikka täynnä autoja.

Pikkuisen se fiilistä laski,

vaikka näkymien odotukset sitä nostivatkin.

No siitä parkkipaikalta rinkka pykälään ja reitille.

Edelle lähti koirien kanssa porukkaa ja

kun risteyskohdassa jäivät miettimään kumpaa

suuntaan lähtevät kiertämään,

niin lähdimme heidän päätöksen teon jälkeen

kiertämään toiseen suuntaan, eli vastapäivään.

Suositushan on reitille myötä päivään,

sillä niin joutuu vähempi nousemaan ylämäkeen.

Sen mekin totesimme,

kun olimme jonkin aikaa tauon jälkeen

tovin mäkeä ylöspäin nousseet.

Toki se tauko ensin laavulla

(laavuja oli kaksi ensimmäisellä taukopaikalla)

 vähän yli kilometrin alamäkikävelyn jälkeen.

Siis ilman lumikenkiähän me kuljimme,

sillä kaikki lähtivät P-paikalta ilman mitään

talvikulkuvälineitä ja niin mekin sinne

rohkenimme lähteä ilman lumikenkiä.

Ja se olikin oikea päätös,

sillä siellä oli todella hyvin tallottu polku

ja lumikengillä kulku olisi ollut jopa

hankalaa korkeuserojen takia

ja polun kapeuden takia.

Maasto on korkeuserojen takia todella vaihteleva

ja meidän kulkusuunnan takia välillä

jopa kunnolla sykettä nostavaa.

Pahimpiin paikkoihin oli mäkiin laitettu köysikaiteet

helpottamaan nousua/laskua,

mutta vielä haastavammaksi mäet tekivät se,

että kulkijoita oli ollut niin paljon,

että mäet olivat jopa jäisiä.

Onneksi oli vaellussauvat mukana!

Eli reissu alkoi makkaranpaistolla laavulla

ja kun tunkua oli makkaranpaistoon,

niin emme siinä kauan viihtyneet vaan

lähdimme niin sanotusti ”pakoon”.

Mutta ei se väkimäärä vähentynyt siellä

ensimmäisellä jääputouksellakaan,

kun ulkomaisia turisteja oli ryhmänä kuvaamassa sitä.

Muutama rohkea kiipeilijäkin näkyi olevan putouksen päällä.

Sen jälkeen lähdimmekin eteenpäin

yrittäen päästä ihmisten edelle.

Aina tuli vaan kulkijoita vastaan ja perässä tuli porukkaa…harmi..

Kolme putousta ja uomassa virta joka äänteli jääkannen alla.

Se oli ihan mukavaa, ja kun sinne olisimme

tulleet jonakin arkipäivänä, olisi fiilis ollut

varmaan todella hieno.

Olisimme varmaan jopa maistaneet kuksallisen

uomanvirran vettä,

kuten aina teemme vapaan veden virralla.

No kiertosuunta oli haasteellisempi,

kun sen vastapäivään kiersimme ylämäkien tähden.

Maisemat olivat uomassa hienot sekä kalliot

uomien reunoilla vaikuttavat.

Meitä vaan häiritsi se,

kun sattui paikalla olemaan paljon kulkijoita,

mutta sehän meitä aina häiritsee,

kun satumme pitämään erämaan rauhasta.

Kiva paikka kuitenkin päiväreissulle ja makkaranpaistolle.

Paljakan lumikenkäreissu

 

Olemme jo aiemmin käyneet Ukkohallan maastossa vaeltelemassa,

ja tällä kertaa halusimme lähteä katsomaan miltä Ukkohallan

lähellä olevalla Paljakalla oli talvisaikaan tarjottavana lumikenkäilijälle.

Hotellista haimme ilveskierroksen kartan,

joka olikin kesäkartta.

Reitti toki noudatteli kesäreittiä,

mutta loppuosan pisto hotellille ei oltu talvella aukaistu.

Hotellivirkailijakaan ei tiennyt tuosta asiasta mainita.

Koska lumi oli huonosti kantavaa,

eli täysin puuterilunta-oli hanki huonosti

kantavaa myös lumikengille.

Se onkin ollut talven lumikenkäilijöille ikävä tosiasia

 vähän joka paikassa,

sillä kantavaa kerrosta emme ole saaneet hankiin

 ja olemme olleetkin hiihtourien ja moottorikelkkaurien varassa.

Niin oli nytkin, kun sitä umpista kokeilimme

ja kahlasimme melkein polvia myöten.

Eli menimme hyvin huollettua reittiä pitkin,

 joka noudatteli pää-osin kesäreittiä.

Ilma oli hotellin parkkipaikalta lähtiessä sateeton ja aurinkoinen.

 Tosin, johtuen varmaan vaaramaastosta,

keli vaihtui todella nopeasti sakeasta lumisateesta aurinkoiseen

ilmaan tosi nopeasti.

Lunta tuli koko reissun aikana noin 5 cm,

ollen taas märkää,

vaikkakin kevyttä lunta (ihme yhtälö?).

Lumen märkyys tekikin ensimmäistä kertaa tepposia

(ilman lämpötila oli noin nollan tietämillä),

sillä Saralla tarttui koko ajan lumi lumikengän

pohjaan tehden sinne paakkuja.

Niitä piti sieltä koko ajan poistella,

ja minunkin lumikenkä ”tökki” koko

ajan hankeen tehden kävelyn hankalaksi.

Reitin varrella on kaksi päivätupaa ja yksi kota,

jotka ovat hyvässä kunnossa.

 Lähdimme kiertämään siten,

että ensimmäisenä tupana tuli pikaiseksi taukopaikaksi

 Pirunkirkon päivätupa.

Siinä lyhyt tauko, suklaan syöntiä ja mustikkakeiton juontia.

Siitä lähdettiin taas eteenpäin kohti Ilveskotaa,

missä oli tarkoitus pitää ruokatauko.

Reitille ominaista oli, että menimme koko ajan ylöspäin.

Jouduimme lumitilanteen/nollakelin/sateen

takia siihen tilanteeseen, että kokeilimme

reitin kantavuutta kävelyä ilman lumikenkiä.

Ja kantoihan se,

eli laitoimme lumikengät rinkkoihin

kiinni nippusiteillä, joita pidän aina mukana.

Sitten matkavauhti nousikin jonkin verran.

Ilveskodalla ei ollut kukaan vähään aikaan käynyt

ja lunta oli reilusti.

Ovi kuitenkin aukesi,

ja aurinkokin kävi moikkaamassa parin minuutin ajan,

jatkaen sitten päivälle tyypillistä lumisadetta.

Paistelimme makkarat ja Sara joi kaakaon

 ja minä pirun pahanmakuisen kuksallisen kahvia.

Tuli nimittäin laitettua pimeässä kodassa

niin paljon kahvipööniä,

että hyvä kun tuli kahvi ulos pannusta.

Tauko teki hyvää ja matka jatkui kohti

Löytöjärven päivätupaa, mihin ei ollut pitkästi

ja tällä kertaa päästiin välillä alamäkeen kulkemaan.

Löytöjärven päivätupa on todella valoisa,

sillä tuvassa on isot ikkunat joka puolella.

Siitä sitten eteenpäin (ja ylämäkeen)

kohti sitä risteyspaikkaa,

jonka epäilimmekin olevan ”tukossa” talviaikaan.

Tiesimme, että reittimme jatkuisi useammalla kilometrillä,

jos emme pääsisi menemään suoraan.

Reissun mittahan olisi kesäaikaan 13km

ja muuten tulisi melkein 20km.

Ja kun saavuimme polkujen risteyskohtaan

koetimme umpihankikävelyä

ja kun totesimme sen liian raskaaksi,

päätimme jatkaa reitillä ja hakea

muuta vaihtoehtoa läpi maaston.

Jonkin ajan päästä tulimmekin moottorikelkkareitille,

 jonka totesimme menevän oikeaan suuntaa.

Niinpä lähdimmekin sitä seuraamaan ja tulimmekin

sinne reitin alkuosalle kuten arvelimme.

Näin kokonaismatkaksi tuli noin 15 km.

Ilveskierros on maastoltaan vähän raskaampi

 jos lähtee kiertämään ensin kohti

 Pirunkirkon päivätupaa.

Silloin saa enimmäkseen kulkea ylämäkeen.

Maisemat ovat ihan kivat,

mutta kun porukkaa on paljon liikkeellä,

ei erämaatunnelmaa saa päälle-kuten vähän arvelimmekin.

Huomasimme myös, että lumikenkäilyyn on

nolla-tai pluskeli todella huono,

sillä lumi tarttuu joka paikkaan ja

tekee hommasta jo todella ”haastavaa”.

Kuitenkin meillä oli todella mukavaa,

kuten aina kun olemme vaeltamassa 😊

 

 

 

Pöyrisjärvi

Kävimme isän kanssa hiihtoloman alussa Pöyrisjärvellä. Suunnitelmana oli viettää Pöyrisjärven autiotuvalla muutama yö ja suunnata sitten kotiin. Reissu ei mennyt ihan niinkuin suunniteltu.

Aamulla heräsimme neljän seutuun ja söimme aamupalan, jonka jälkeen suuntasimme matkaan. Automatkahan kesti monta tuntia ja pysähdyimmekin Tornion ABC:llä syömään tukevamman aterian. Kohteena oli Näkkälä ja sinne saavuimme noin 6-7 tunnin ajomatkan jälkeen.

Parkkipaikalla pakkasimme ahkion ja rinkat, sekä puimme vaellusvaatteet päällemme. Pakkasta oli tässä vaiheessa reilut -10 astetta ja aurinko paistoi. Ilma oli siis mitä mainioin. Kun olimme saaneet kaiken valmiiksi, nostimme rinkat selkään ja laitoimme lumikengät jalkaan ja lähdimme liikkeelle. 

Valitsimme jo heti alussa, että menemme moottorikelkkareittiä pitkin, sillä hanki ei kantanut ja n.16km olisi ollut liian raskas kulkea umpisella. Olimme aika varmoja, että valitsemamme kelkkareitti menee tuvalle asti, sillä se lähti navigaattorin mukaan oikeaan suuntaan. Siispä vaelsimme seuraten reittiä ja navigaattoria kohtalaisen pitkälle. Välillä pysähdyimme syömään hieman ananasta ja juomaan, sillä maasto oli vaihtelevaa ja raskasta. 

Isällä oli aluksi ahkio perässä, mutta maaston haastavuuden vuoksi minä otin ahkion jo muutaman kilometrin jälkeen. Vaihtelimme ahkion vetäjää matkan aikana muutamaan otteeseen, mutta isällä alkoi jossain vaiheessa painaa selässä kovasti ja minä päädyin vetämään ahkiota suurimman osan matkasta. 

Jossain vaiheessa matkaa huomasimme kelkkareitin lähtevän aivan väärään suuntaan ja eteemme ilmeistyi myös aita. Tässä vaiheessa päätimme lähteä isolta reitiltä poikenneelle pienemmälle kelkan jäljelle, joka lähti oikeaan suuntaan. Nopeasti kuitenkin havaitsimme, että tämäkin jälki on tehnyt vain ympyrän. Näin ollen meidän piti mennä umpiselle. Umpisella matkasimme jonku matkaa, kun havaitsimme, että aurinko alkaa laskea ja navigaattorimme mukaan matkaa olisi vielä n.9km.

Olimme todella väsyneitä, aurinko oli laskemassa ja pakkanen oli kiristynyt. Emme olleet varmoja tulisiko edessä ollenkaan uutta kelkkareittiä ja emme tienneet jaksaisimmeko kävellä perille asti. Meillä oli teltta matkassa ja pohdimme myös mahdollisuutta nukkua teltassa yö. Päädyimme kuitenkin palaamaan takaisin autolle, sillä pakkanen oli kiristynyt jo yli -20 asteeseen, emmekä todennäköisesti olisi tarenneet teltassa nukkua. Voimamme olivat myös vähissä, joten emme tahtoneet ottaa riskiä, sillä tiesimme, että jaksamme autolle takaisin. 

Siispä suuntasimme autolle. Takaisin tullessa minua alkoi palella, joten tauot olivat hyvin lyhyitä. Noin kilometri ennen autoa pysähdyimme lammen rantaan juomaan ja leputtamaan jäseniämme. Tällöin lammen yli tuli Näkkälän poromiehiä, jotka pysähtyivät juttelemaan meille. He kertoivat, että olimme käyneet Norjan rajalla ja että olimme lumikenkäilleet noin 30km. Ei ihme että väsytti. He tarjosivat myös kyytiä autolle, mutta Suomalainen lopettaa sen minkä on aloittanutkin.

Autolle päästyämme teimme retkimuonat ja vaihdoimme vaatteet. Syötyämme lähdimme ajamaan kotia kohti, mutta nopeasti tuli selväksi, että olimme niin väsyneitä, ettemme jaksaneet ajaa. Pysähdyimme nukkumaan ja nukuimmekin kolmisen tuntia. Levänneenä oli helpompi ajaa, mutta pitkä vaellus ja pitkä päivä olivat veloittaneet niin, että meidän tuli pysähdellä noin 10 minuutin välein juoksemaan bussi pysäkeille. Positiivista oli kova pakkanen, joten ulkona olo herätti hyvin ja, että näimme revontulia siellä juostessamme. 

Onneksi pääsimme turvallisesti kotiin.

Ruka

Lähdimme luokkamme kanssa Rukalle 3.4 ja pois tulimme 5.4. Yövyimme reissumme aikana Ajakka nimisessä paikassa, paikka oli ilmeisesti vanha koulu, mutta se oli muokattu hyvin majoitustarpeisiin sopivaksi. Sieltä löytyi myös ranta sauna, joka oli selvinnyt sodasta. 

Ohjelmamme sisälsi maanantaina porotilavierailun ja yritysesittelyn. Porotilavierailun teimme Palosaaren Porotilalla, jossa pääsimme ajamaan poroilla, ruokkimaan niitä ja syömään poromakkaraa. Saimme sieltä myös poroajokortit. 

Yritysesittelymme oli Ruka Adventuresissa, jossa yrityksen omistaja perehtyi yrityksen toimintaan ja millaista työ on.

Iltaohjelmassa minä pidin opetustuokion rinkan pakkauksesta ja pääsimme kokeilemaan hankipilatesta järvenjäällä ja sytyttämään tonnikalapurkkeja tuleen. 

Tiistai oli minun osaltani mielenkiintoinen päivä, sillä pääsimme lumikenkäilemään. Olin mukana reitin suunnittelussa ja itse vaelluksen vetämisessä. Minun hommani oli tulla hitaimpien mukana ja tsempata heidät perille asti. Meitä oli kolmisenkymmentä, joten joukkoon mahtuu myös ihmisiä, jotka eivät  nauti lumikenkäilystä ja joille se on todella fyysisesti haastavaa. Siksipä reissu osoittautui minulle henkisesti haastavaksi ja totesinkin reissun lopussa, että olisipa isä ollut vaelluskaverinani.

Reitti meni Valtavaaran päältä, kiertäen kaikki huiput. Tauolle poikkesimme huipulta ja kävimme kodalla paistamassa makkaraa. Osa meistä palasi tämän jälkeen huipulle, mutta osa meni alempaa (helpompaa) reittiä pitkin seuraavalle laavulle, jossa porukat kohtasivat. 

Reitille tuli mittaa n.5km ja korkeusvaihteluja oli huimasti, siksipä reitti oli haastava varsinkin aloittelijoille. Paikoittain reitti oli niin jyrkkä, että kulkua helpottamaan oli asetettu köysiä. 

Maisemat reitin huippukohdista olivat palkitsevat.

Lähdimme kuvan ylälaitaan merkitystä violetista pisteestä ja etenimme punaiselta reitiltä hieman poiketen kodalle syömään. Kota on merkitty reitin keskelle violetilla pisteellä. Ruokatauolta jakauduimme kahtia, jolloin osa meistä jatkoi vaaran päältä laavulle ja osa meni laavulle vaaran kiertäen. Siitä jatkoimme yhdessä bussille, joka sijaitsi alalaidassa olevan violetin pisteen kohdalla.

Lumikenkäilyn jälkeen kävimme jälleen yhdellä yritysesittelyllä, joka tälläkertaa kohdistui Rukan kyläpäälikön luokse.

Iltaohjelmassa meillä oli taas muutama opetustuokio, jotka käsittelivät tällä kertaa nuotion sytyttämistä ja nokipannukahvin keittoa. Opetustuokioiden jälkeen leikimme myös hieman ennen saunaa.

Keskiviikkona lähdimme aamusta kahdeksan aikaan suuntaamaan kohti Basecamp nimisen paikan yritysesittelyä. Sen jälkeen hyppäsimme takaisin linja-autoon ja suuntasimme Raatteentielle talvisota museoon nimeltä Ratteenportti. 

Kuvassa on niin Neuvostoliittolaisten sotilaiden, kuin Suomalaistenkin käyttämiä aseita sodan aikana. 

Kuvassa on Suomalaisen sotilaan varustusta

Saimme museossa yksityiskierroksen, sillä museo ei ole auki yksittäisille asiakkaille talvisaikaan. Ensin meille näytettiin noin 15 minuutin mittainen filmi, jonka jälkeen paikan omistaja piti meille toista tuntia kestävän kierroksen museossa. Siellä oli muunmuassa pakastimessa ase ja käsikranaatti, jotta pääsimme kokeilemaan miten kylmä niitä on ollut pidellä kädessä sodan aikaan. Olin todella vaikuttunut paikasta ja opin paljon uutta. Voisin jopa sanoa sen olleen minulle mukavin osa reissusta. Opastetun kierroksen lopuksi saimme kaikki ilmaiset suklaalevyt matkaan, käsintehtyä suklaata tietenkin ja todella maukasta!

Kotona Kajaanissa olimme hieman ennen neljää iltapäivällä.