Kävimme kaverini kanssa vaeltamassa Mijaksen vuorella 8.7.17. Mijaksen vuori sijaitsee etelä Espanjassa Andalusian alueella. Vuoren rinteellä on Mijaksen kylä, josta on rannalla sijaitsevaan Fuengirolaan matkaa vajaa kymmenen kilometriä. Majoitumme Fuengirolassa, joten matkasimme Mijaksen kylään bussilla heti aamusta. Emme halunneet olla liikkeellä päivän kuumimpaan aikaan, joten lähdimme liikkeelle jo yhdeksältä.
Mijakseen saavuimme hiukan ennen puolta kymmentä ja suuntasimme siitä heti etsimään reittien aloituspaikkaa. Valitettavasti sen löytäminen ei ollut niin helppoa kuin oletimme ja siihen menikin puolisen tuntia. Onneksi kuitenkin löysimme reittejen aloituspisteen ja pääsimme matkaan.
Olimme valinneet kuljettavaksi ensin punaisen ja sitten oranssin reitin. Punainen reitti kulkee vuoren rinnettä sivusuunnassa, eikä sen pitänyt olla kovin raskas. Punaisen reitin päästä jatkoimme ylöspäin oranssia reittiä, mikä nousikin sitten monta kilometriä todella jyrkässä kulmassa.
Heti matkan alussa oli pieni valkoinen kirkko, jossa pääsimme jo ihailemaan maisemia. Jatkoimme siitä kuitenkin matkaa aika pian, sillä halusimme päästä huipulle ennen kahta. Reitti oli haastava, vaikka ohjeissa luki, että punaisen reitin tulisi olla helppo. Nousua ja laskua oli kuitenkin todella paljon, sekä maasto oli todella kivikkoista, että en suosittelisi punaistakaan reittiä huonokuntoiselle henkilölle. Punaisen reitin varrella pysähdyimme syömään ja katselemaan maisemia. Juomista meillä oli matkassa kuusi litraa, minkä oletimme riittävän.
Matkan varrella oli raunioita, jotka oli ilmeisesti rakennettu, kun vuorilta oli louhittu graniittia tai marmoria. Voimat riittivät hyvin oranssin reitin alkuun, jolloin kello oli jo noin kaksitoista. Lähdimme siitä sitten kipuamaan ajatuksella, että syömme seuraavan kerran huipulla. Nousu oli todella raskasta, kivikkoista ja jyrkkää. Noin reilun tunnin kipuamisen jälkeen rupesimme ajattelemaan, että meillä täytyy tulla vielä takaisin ja meillä on vettä enää kaksi litraa jäljellä. Pohdimme myös omia voimiamme, sillä lämpöasteita oli reilusti yli 30, eikä taivaalla ollut pilven hattaraakaan. Päätimme siis ennen huippua kääntyä takaisin.
Ennen takaisin kääntymistämme söimme eväitä ja katselimme maisemia.
Takaisin tulo oli haastavaa, sillä kivet olivat pääosin irtokiviä ja laskut olivat jyrkkiä. Minä kaaduinkin yhdesti ja löin varpaani isompaan kiveen. Onneksi ei käynyt huonommin. Loppumatka oli raskas, sillä olimme juuri päivän kuumimpaan aikaan liikkeellä, mitä yritimme välttää. Ohjeissa, jotka ennen lähtöä luimme ja joihin perustimme aika arviomme, sanottiin että kuinka kauan kyseisellä reitillä menee. Valitettavasti se oli vain yhteen suuntaan, joten aika arviomme meni
metsään ja siinä sitä oltiin siesta aikaan liikenteessä.
Puolivälissä punaista reittiä takaisin tullessa, pysähdyimme syömään taas leipää. Siitä jatkoimme matkaamme kohtalaisen reippaasti niin, että pääsimme valkoiselle kirkolle neljäksi. Siellä söimme viimeiset eväämme ja joimme vettä. Tässä vaiheessa olimme jo todella janoisia, sillä olimme joutuneet säästelemään vettä, että se riittäisi loppuun asti. Jäi siitä muutama desi molemmille hörpittäväksi linja-auto matkalle.
Matkaa kertyi melkein 20km, mikä oli paljon enemmän kuin oletimme. Kuljimme kohtalaisen reippaasti ja se kyllä tuntui jaloissa. Minulla oli juomat selässä, eli painoa oli ainakin kuutisen kiloa. Mikäli painoa olisi ollut enemmän, olisi vauhti varmasti kärsinyt, emmekä olisi todennäköisesti päässeet edes niin lähelle huippua mitä pääsimme nyt. Reissu oli kaikenkaikkiaan todella hieno, mutta uskomattoman raskas. Ehkä suosittelisin valitsemaan toisen vuodenajan Espanjassa vaeltamiseen. Tai ainakin näillä seuduilla vaeltamiseen.
