Martimoaavan soidensuojelualueen autiotuvilla elokuussa 2019

Saunasaaren autiotuvalla elokuussa 2019

Elokuu oli jo hyvää vauhtia menossa syksyä kohti ja teki mieli lähteä Martimoaavan soidensuojelualueelle, joka sijaitsee Kemimaan ja Simon alueella. Olin aiemmin jo käynyt siellä, mutta Saunasaaren autiotupa ja Jääkärinkämppä oli käymättä.

1.Päivä 10.8.2019

Kun lähdin liikkeelle Oulusta oli ajatuksena mennä yöpymään Kivalon autiotuvalle, joka oli Keski-Penikka vaaran päällä. Paikka on hieno keskellä pirunpeltoa. Ajatuksissani istuin jo tuvan ovella ja ihailin ilta-aurinkoa kuksassani whiskyä ja mieli rauhallisena. Kun pääsin autiotuvalle lähtevän polun alkupäähän, totesin ettei sinne kannata lähteä nousemaan, koska paikalla oli jo 2 autoa. Ajelin tietä eteenpäin aina Jääkärikämpän polun alkupäähän. Siellä en ollut käynyt ja otin rinkan selkääni, jos siellä olisi yöpymismahdollisuus. Autiotupa ei ollut kaukana tiestä. Tupa oli pieni ja en oikein päässyt siellä siihen fiilikseen, että olisin sinne yöksi jäädä. Toki siellä olisi ollut juomavettä purossa, joka solisi kirkkaana. Niinpä taas soratietä eteenpäin aina tien päähän asti. Siitä lähtisi polku Saunasaaren autiotuvalle ja matkaa näkyi olevan 3.5 km-ei paha, pikku lämmin! Polku oli leveä ainakin 2.5 km matkalla ja sitten se kapeni enemmän jotos-tyyppiseksi. Viimeisen kilometrin matkalla oli polulla kiviä ja juuria, mutta hyvin kuljettavissa. Saunasaaren autiotupa ei ole pramea ulkopuolelta, mutta sisältä erittäin viihtyisä. Makuupaikka löytyy kahdelle vaeltajalle. Olin tosi tyytyväinen, että olin paikalle tullut. Ilma oli vieläkin erittäin lämmin ja viihdyinkin suurimman osan iltaa nuotiopaikalla istuen. Oli metsäpalovaroitus ja nuotiota en pystynyt tekemään, mutta se ei haitannut. Kävin tutustumassa lähellä olevaan suohon ja vietin aikaa. Sain soitettua tärkeät kotipuhelut ja rauhotuin omiin ajatuksiin. Loppuillasta tein tupaan vielä polttopuita, vaikka en itse niitä paljon tarvinnut. Oikeastaan en olisi tarvinnut ollenkaan, mutta jostain syystä laitoin kaminaan tulet ja pian oli tupa liian lämmin. Illan päälle vielä kokkasin sisällä trangialla nuudelit ja sitten olikin jo hyvä mennä nukkumaan.

2.Päivä 11.8.2019

Aamulla heräsin auringon paisteiseen päivään. Olipa hieno aamu! 

Ylhäällä olin jo klo 7 aikoihin, mutta se ei haitannut sillä olin aikaisin mennyt nukkumaan. Ulkona nuotiopaikalla keittelin kahvit ja tein hiljaa lähtövalmisteluja. Ajatuksena oli käydä Kivalon autiotuvalla katselemassa maisemia, kun ilmakin oli niin hieno. Menomatka autolle taittui nopeasti ja pikkuinen siirto autolla Kivalolle lähtevän polun alkupäähän. Rinkan tyhjensin ylimääräisistä tavaroista pois ja laitoin takin rinkan sisälle ja juomapullot. Pelkkä paita päällä lähdin kiipeämään Keski-Penikan päälle ja hyvin tarkeni. Oli Saran kanssa aiemmin käynyt autiotuvalla myrskysateella ja silloin ei merkkejä huomannut ja silloin menimmekin ”omia polkuja”. Nytkin sai kiviosuuksilla olla todella tarkkana. Merkinnöistä mainitsivat myös pariskunta, joka takaisin tullessani tuli minua vastaan. Tuvalla kirjoittelin nimeni vieraskirjaan otin videota ja valokuvia. Ja pitihän se käydä tietenkin palotornissa. On se vaan komea paikka-Kivalon autiotupa!

Riisitunturin Kansallispuistossa 2019 yhden yön reissulla

                                       Riisitunturin kansallispuistossa heinäkuussa 2019

Kesäloma oli menossa jo viimeisellä viikolla ja syntymäpäiväkin oli käsillä. Vielä piti ehtiä käydä jossain, ja kohteeksi valikoitui Riisitunturin kansallispuisto.

1.Päivä 29.7.2019

Noukavaaran p-paikka- Uudenlammen laavu

Oli syntymäpäivä ja mikä olisi parempi syntymäpäivän viettotapa kuin rinkan kanto luonnossa.

Liikkeelle pääsin vasta puolen päivän aikaan, sillä eihän minulla ollut kiire. Edellisellä viikolla oli ollut 30 asteen helteitä, ja olin viivästyttänyt lähtöä helteiden takia. En halunnut olla liikkeellä rinkan kanssa kovalla helteellä. Ajatuksena oli mennä Riisitunturin kansallispuiston alueelle eri kautta mistä olin aiemmin mennyt, eli Noukavaaran kautta. Noukavaaran soratien alussa oli varoituskyltti ”Ajo omalla vastuulla”, mikä vähän arvelutti, mutta tie oli kuitenkin ainakin minun autollani ajettavassa kunnossa. Sateella olisi tilanne olla toisenlainen. Noukavaaran p-paikalta alkoi nousu Noukavaaralle, mutta onneksi se ei ollut kovin vaativa. Soiluvaaralta alkoi laskeutuminen Soilun laavulle, jossa pidin reilu tauon. Jostakin syystä taas alkumatkasta rinkka tuntui painavan. Soiluvaaralla ja Noukavaaralla alkoi maisemat miellyttämään silmiä ja maasto oli vaihtelevaa. Soilun laavun tauon jälkeen rinkkakaan ei enää painanut ja matkan teko alkoi sujua. Suoniityn taukopaikalla aika meni ajatusten ja kokemusten vaihtoon siellä olevan pariskunnan kanssa. Matka jatkui Nuolivaaran kuvetta pitkin ja reitti oli nousua ja laskua täynnä. Se ei haitannut sillä matkan teko oli enemmän miellyttävää vaihtelevuuden takia. Jotenkin olin matkan pituuden arvioinut väärin Soilun laavulta Uudenlammen laavulle. Yhtäkkiä kun tarkisti GPS:stä jäljellä olevan matkan niin totesin matkaa olevan vain 0.5 km. Eli olin melkein perillä. Olin ajatellut, että kokonaispäiväreissu tulisi olemaan noin 10 km, mutta matkan pituudeksi tuli 7.3 km. Olinkin lähtenyt ajatuksella, että pidän päivämatkan lyhyenä. Siinä onnistuin. Laavulla oli vanhempi naisvaeltaja ja nuorempi vaeltaja. Niiden jatkaessa matkaa otin teltan ja pystytin sen 200 metrin päähän laavusta. Melkein koko Suomessa oli metsäpalovaroitus, eli voinut tehdä tulia laavulla. Kun olin saanut teltan pystytettyä ja tavarat sisään niin alkoi sataa….niin tuttua. Iltaa vietin teltan sisällä ja laitoin aikaisin nukkumaan.

  

2.Päivä 30.7.2019

Uudenlammen laavu-Noukavaaran p-paikka

Koko yön satoi ja tuuli yltyi suorastaan myrskyiseksi.

Aamulla teltasta herätessäni tein päätöksen yhden yön reissusta. Olin illalla soitellut kotiin ja sieltä olin saanut sääennusteen, mikä lupasi huonoa ilmaa alueelle. Olin jo aamulla seitsemän aikaan aamutoimissani keittämässä aamupuuroa ja samalla kun vesi kiehui, niin pakkailin jo tavaroita rinkkaan.

Siitä sitten liikkeelle kohti Riisitunturia. Minulla oli muistissa, että heti alkuun joudun kiipeämään Riisitunturille, eli ylämäkeä riitti vähäksi aikaa. Olin jättänyt merinovillaisen alushousun päällyshousun alle ja sitä kiroilin, kun ylämäkeä kiipesin. Kun Riisitunturille kiivetessä alkoi puut jäämään taakseni ja tuuli pääsi kunnolla repimään miestä, niin kiitin viisauttani. Alushousut olivat todella tarpeen. Pohjoispuolen tuuli oli kylmä ja repivä. Kun pääsin Riisitunturin päälle, niin kuvailin hetken ja jatkoin matkaani. Ongelmana minulla oli juomaveden vähyys, mihin sain helpotusta Riisitunturin ja Pikku Riisitunturin välissä olevalta lammelta. Maisemat olivat nyt hienoja ja niitä pysähdyin vähän väliä ihastelemaan.

Seuraava etappi olikin Riisitunturin autiotupa, mihin en ollut vielä päässyt yöpymään. Nyt kun olin saanut juomavesitäydennystä, niin keitteli siellä kahvit. Autiotuvalla oli rakennusprojekti käynnissä-ainakin materiaalia oli kovasti sinne viety. Mitähän sinne suunnittelevat?

Siitä matka jatkui kohti Soilun laavua, eli olin kiertänyt Riisin Rietas-reittiä. Loppumatka meni joutuisasti Noukavaaralle. Toisen päivän matkan pituudeksi tuli 7.8 km.

Parin päivän reissu oli mukava. Negatiivisena asiana koin reitillä olevan ihmispaljouden, vaikka kairaan kyllä kulkijaa mahtuu.

Syntymäpäivän vietin siten mikä on mielestäni paras tapa- eli rinkka selässä luonnossa !!