Martimoaavan hangilla 2019

1.Päivä 7.12.2019

Itsenäisyyspäivä oli vietetty ja Oulun alueella oli jo mukavasti

lunta. Miikan kanssa startattiin auto kohti Martimoaavan

soidensuojelualuetta jo klo 8 jälkeen. Autoon oli pakattu lumikengät, koska ajattelimme, että myös Martimoaavalla olisi lumikenkäilyhanget. Lunta olikin paljon vähemmän kuin oletimme ja tuville menevä polku oli siinä kunnossa, ettei siinä lumikenkiä tarvinnut. Niinpä heitimme rinkat selkään ja lähdimme suota kohti. Pelkäsimme, että pitkospuut olisivat liukkaita, mutta

se pelko oli turhaa. Suo oli kyllä jäässä ja maisema

kauniin valkoinen, mutta lunta ei ollut montaa senttiä.

Ilma oli tosi mukava-muutama pakkasastetta ja tuuleton.

Välillä pysähdyimme Martimojärven vieressä olevan

lintutornin luona tauolle-lyhyelle sellaiselle. Suklaapatukkaa

suuhun ja perään nestettä, niillä jaksaa.

Tarkoituksemme oli jäädä 7 km päässä olevalle Koivuselän

autiotuvalle, mutta pelkona oli, että siellä olisi jo porukkaa.

Parkkipaikalla oli 2 henkilöautoa ja tiesimme, että olivat yöpymässä jossain, kun auton ikkunat olivat jäässä. Tulisivatko vastaan, kun me olimme tupaa kohti matkalla? Kun saavuimme Koivuselän autiotuvalle, sisällä ei ollut ketään, mutta tavarat olivat tuvassa levällään. Emme tienneet mikä oli tämän seurueen suunnitelmat ja sitä kirosimme. Emme myöskään tienneet kuinka monta henkilöä on seurueessa. Kellokin alkoi painumaan iltapäivälle ja tiesimme, että valoisan aikaa ei ole enää pitkästi. Meidän piti tehdä ratkaisu: Lähtisimmekö 3 km päässä olevalle Saunasaaren autiotuvalle vai jäisimmekö Koivuselän autiotuvalle. Meillä olisi kyllä ollut mahdollisuus jäädä Koivuselälle ikiaikaisen autiotupasäännön mukaan. Päätimme kuitenkin lähteä eteenpäin. Kirjoitin muistutuksen autiotupasäännöistä vieraskirjaan ja juuri kun menimme ulos tuvasta, 2 pariskuntaa saapui pihaan. Toinen pariskunta oli tulossa Saunasaarelta ja toinen oli tuvan valloittanut pariskunta. Tuvan valloittajat eivät ymmärtäneet vihjettä, kun kysäisin, että meinaavatko jäädä toiseksi yöksi. Toinen pariskunta kertoi Saunasaaren tuvalla olevan 2 metsämiestä. Onneksi olivat kertoneet lähtevänsä pois. Siispä lähdimme polkua pitkin eteenpäin. Polku olikin paljon huonompi kuin se, mitä pitkin olimme tulleet. Oli jostain kumman syystä lunta enemmän. Ja…pitkospuita riitti tälle 3 km osuudellekin. Veikkaisin, että yli 70% on koko matkalla reitistä pitkospuita. No Saunasaaren tulimme juuri siinä vaiheessa, kun miehet olivat rinkkoja nostelemassa selkäänsä. Muutaman sanan vaihdoimme metsästäjien kanssa. Metsäkanalintujen pyyntiaikaa oli jatkettu, kun kyselin mitä riistaa hirven ja jäniksen lisäksi saa joulukuussa pyytää. Vaan eipä ollut miehillä vielä saaliin kanssa ollut.

Olipa mukava saapua 10 km jälkeen lämpimään tupaan, vaikka itse pidän erikoisesti tuvan lämmityksestä. Ihan ensimmäisenä otimme kuksalliset brandyä ja kävimme heittämässä ulkona olevalle nuotiolle muutaman puun makkaran paistoa varten. Nälkähän se kuitenkin oli, kun olimme aamupalalla liikkeellä. Ilta meni mukavasti nuotion tulta katsoessa, syödessä ja turinoidessa tuvan lämmössä.

2.Päivä 8.12.2019

Oli jäänyt aiemmalta reissulta jo muistiin, että tupa oli tiivis ja lämpö pysyi siinä hyvin. Sillä yöllä ei tarvinnut nousta lämmittämään tupaa. Emmekä ensin sitä meinanneet lämmittää aamullakaan, mutta olihan se mukavampi istua tuvan lämmössä. Emme silloin tienneet, että pakkanen oli kiristynyt, vaan luulimme, että oli keli nollan tietämillä. Kello oli noin 8, kun herättelin Miikkaa ja pyysin aamukahville. Keittelimme aamupalaksi nuudelia ja joimme kahvit rauhassa, ennen kuin aloimme pakkaamaan rinkkoja. Ja ilma oli edelleen tuuleton, sillä se oli hyvä suo-osuuksien takia. Juomavetemme olikin käynyt vähiin, mutta tiesimme saavamme sitä Koivuselän autiotuvan lähellä olevalta lähteeltä. Olipa mukava olla taas liikkeellä, kun keli oli hyvä ja vasta autolla selvisi, että pakkasta oli noin 7 astetta. Kun saavuimme Koivuselän tuvalle, totesimme pariskunnan olevan edelleen siellä. Meitä harmitti pariskunnan käytös paljon, mutta onneksi emme olleet joutuneet pimeässä tulla takaisin koska Saunasaaren tupa oli täynnä. Jatkoimme vaan eteenpäin ja pysähdyimme Martimojärven laavulle pienelle tauolle. Tuplasuklaa piti puukolla palastella, sillä suklaa oli jäässä. Matkaan autolle kulutimme 2 tuntia 45 minuuttia taukojen kanssa. Olipa mukava taas käydä lataamassa akkuja ja Martimoaavan soidensuojelualue on käymisen arvoinen paikka.

Aakenustunturilla lokakuussa 2019

1.Päivä 2.10.2019

Olin ottanut keskiviikosta lähtien lomaa loppuviikolle. Johon kauemmas teki mieli, kun talvikaan ei ollut vielä ihan koettanut. Kohteeksi valikoitui Pallas-Yllästunturi kansallispuiston Aakenustunturin alue. Sinne lähdin ajelemaan Oulusta aamulla noin yhdeksän aikaan. Perillä Totovaaran p-paikalla olin noin klo 15 ja siitä sitten laitoin rinkan selkään ja lähdin kohti Pyhäjärven autiotupaa.

Alkumatka oli aika tylsää suoran pätkän kävelyä ylämäkeen ja ei ollut paljon mitä katsella. Kansallispuistossa oli tehty reittimuutoksia ja kun olin kartan vasta hankkinut, niin ihan ei reitit pitäneet paikkaansa. Ala-Moloslehdosta otin reitikseni talvireitin pohjan, joka olikin sitten raskas kulkea. Reitti oli osittain suon vieressä ja oli paikoin tosi haastavan märkä. Mikä vielä alkoi tympäisemään, kun pari vuotta vanhat kalvovaelluskenkäni päästivät oikeasta kengästä veden sisään. Matkan teko oli aika hidasta. Matkavauhtini oli keskimäärin noin 2,5 km/h. Loppumatkasta alkoi hämärtämään ja lopun tulinkin jo otsalamppu otsalla. Kun sain tuvan silmääni, niin tuvan pihasta lähti 3 valkoista riekkoa lentoon. Olivat jo valkoisia! Siitä päättelin, että tuvassa ei ollut ketään, kun riekot olivat ihan tuvan läheisyydessä. Autiotupa olikin viihtyisä ja ainoa miinus tuvassa on sen avomallinen takka. Tunnelma on kyllä kiva, mutta ei varaa lämpöä ollenkaan. Laitoin aikaisin nukkumaan, sillä ensimmäinen päivä oli raskas reitin märkyyden takia. Matkaa päivälle kertyi 10,65 km ja aikaa siihen kulutin taukoineen 3 h 38 min.

Reitti Totovaarasta Pyhäjärven autiotuvalle

Korkeuskäyrä 1. päivän reitistä

2.Päivä 3.10.2019

Aamulla heräsin ensimmäisen kerran jo kuuden aikoihin, ja oli vielä pimeää joten painuin vielä makuupussin lämpöön. Nousinkin ylös vasta klo 11, joka olikin aika harvinaista minulle. Olin nukkunut kellon ympäri ja vähän ylikin. Oli hieno pakkasaamu ja järven rannalla katselin toisella puolella näkyvää Lainiotunturia, joka oli tarkoitus käydä huiputtamassa. Mietin miten käy, kun näytti aika jyrkkäreunaiselta. Suuntasin kohti kolmentunturinkurua. Vasemmalla oli Lainiotunturi ja oikealla Pyhätunturi ja edessä Kukastunturi. Juomavettä sain kurussa olevasta kolmentunturinojasta, joka oli todella raikasta ja puhdasta. Kurussa kulkiessani totesin, että jätän Lainiotunturin huiputuksen väliin. Olisin joutunut hakemaan nousupaikkaa muualta kuin kurusta. Tarkoituksena oli pysähtyä tauolle Kotamajalle, joka oli 7,52 km päässä Pyhäjärven autiotuvasta.

Kotamaja olikin hieno ja lämmin, eli siinä oli joku vasta tulistellut. Söin siinä leipää ja jerkkulihaa ja jatkoin matkaa kohti Kutujärven autiotupaa, jonne oli matkaa vielä 3,73 km. Toiveessa oli, että saisin taas viettää tuvan lämmössä yön, eikä tarvitsisi teltassa yöpyä. Kun saavuin tuvalle, totesin tuvan olevan niin pieni, että vain kaksi henkilöä siinä voisi yöpyä. Tupa lämpesi nopeasti, siinä auttoi kunnon kamiina ja tuvan pienuus. Tullessa Kutujärveltä lähti joutsenpariskunta lentoon. Niitä en enää aamulla nähnyt. Niinköhän ne kotoaan karkotin. Matkaa kertyi päivälle 11, 52 km ja aikaa kulutin kulkemiseen 4 h ja 13 min.

Reitti Pyhärven autiotuvalta Kutujärven autiotuvalle. Taukoa Kotamajalla

Korkeuskäyrä Pyhäjärven autiotuvalta Kotamajalle

Korkeuskäyrä kotamajalta Kutujärven autiotuvalle 

3.Päivä 4.10.2019

Kutujärven autiotuvan vastakkaisilla seinillä on isot ikkunat, ja sängystä oli hyvä seurata päivän valkenemista. Makuupussista nousin tuvan lämmitykseen 8:30. Ja oli taas hieno pakkasaamu. Huono puoli autiotuvalla on, että juomavesiä ei ole ihan lähellä, sillä järvestä ei saa vettä suorantojen takia. Tuvalta lähtiessäni hukkasin ”reitin” ja jouduin käyttämään GPS-laitetta päällä, että en kovin hukkaan itseäni kävelisi. Alkumatkan lämmöt otettiin taas ylämäkivaelluksella, kuten korkeuskäyrästä voi todeta. Hyvin äkkiä kuitenkin sain myös juomavesitäydennystä. Nousin Iso Kukasvaaran ja Pyhätunturin väliä ja ylempänä reitti oli todella mukava. Maaruskaakin oli näkyvissä vähän enemmän ja metsä oli todella hienoa. Alkupätkä oli ollut todella märkää ja soista kulkua, mutta ylempänä asia oli toisin. Ylämäessä kulku tosin vei voimia aika paljon. Kun aloin laskeutumaan Kukaspuroa noudatellen, niin puron vieressä oli taas raskaampaa ja märempää reittiä. Kartasta kun katselin, että Pyhäkodalle päästäkseni minulla oli mahdollisuus mennä Pyhäjärvestä yli ylitysveneellä tai kiertää maitse pohjoispuolelta. En kuitenkaan enää halunnut ottaa kuljettavaksi ylimääräisiä kilometrejä. Ylitysvene oli kuitenkin käytettävissä, mutta ensin se piti tyhjentää ylimääräisestä vedestä ainakin vähemmäksi. Kun pääsin Pyhäkodalle huomasin, että kota on harva ja ainakaan yöpyminen siinä ei tulisi kyseeseen. Ilma oli aika viileä ja kamppeet hiestä ja metsästä kosteat, niin telttayökään ei oikein ollut ykkösvaihtoehto. Niinpä päätin jatkaa matkaa Pyhäjärven rantaa pitkin ensimmäisen yön etapille, eli autiotuvalle. Olin tyytyväinen kun pääsin taas tupaan lämmittelemään ja tekemään ruokaa. Matkaa päivälle kertyi 12,79 km ja sille kulutin aikaa 4h 50 min.

Reitti Kutujärven autiotuvalta Pyhäjärven autiotuvalle

Korkeuskäyrä Kutujärven autiotuvalta Pyhäkodalle

Korkeuskäyrä Pyhäkodalta Pyhäjärven autiotuvalle 

4.Päivä 5.10.2019

Ilma näytti aamulla hienolta Aakenustunturille kulkemiseen - oli taasen ollut pakkasyö. Taivaalle katsoessani, näytti siltä, että jopa aurinko voisi paistaa (niinhän se ei tehnyt). Lähdin aikaisin liikkeelle, sillä tiesin, että viimeisestä vaelluspäivästä saattaisi tulla raskas. Noin 2 h olikin pelkkää ylämäkeä. Koska merinovillainen aluspaitani oli hiestä kostea, niin laitoin fleecen vielä lisäksi kuoritakin alle juuri Vareslaen alla. Se olikin tarpeen, sillä kun puut jäivät taakseni, niin tuuli pääsi tuivertamaan. Ja lunta satoi vähän väliä- eli se siitä auringonpaisteesta. Reittihän (jos sitä voi siksi kutsua) oli rakkakivinen ja montaa metriä ei polulla päässyt kävelemään. Rakkakivellä kävellessä ei vaellussauvoista ollut paljon apua, sillä niitä käyttäessä ne voivat jäädä kiven koloon ja vääntyä tai jopa katketa. ”Reitti” oli kuitenkin merkattu kepeillä, joten suunta pysyi kyllä hyvin vaikka polkua ei ollut. Raskasta se kyllä oli, sillä jokainen askel piti tarkasti katsoa. Ehdin kyllä myös maisemia ihailla, sillä ei ollut sumua tai muutakaan näköestettä. Tämän takia kannatti fyysiset rasitteet kestää!! Pallilaella otin pikaisesti kuvia ja videota, ja jatkoin matkaa, sillä ilma oli viheliäinen. Moloslaella se oli vielä viheliäisempi. Kuitenkin Moloslaelta laskeutuessani tiesin, että loppumatka on pelkkää alamäkeä, eli vähän helpompaa. Loppukilometrit olivatkin jo jalkojen osalta tuskaa, sillä 25 kg selässä vastasi niihin.

Viimeiselle päivälle matkaa kertyi 12,74 km ja matkaan tuhraantui aikaa 5,05 h.

 Reitti Pyhäjärven autiotuvalta Totovaaran p-paikalle

Korkeuskäyrä viimeiselle päivälle

Reissu oli hieno, sillä tunturimaisemat olivat komeat. Hyvää tuuriani oli kun pääsin joka yö tuvan lämpöön. Aakenustunturin päällä kävely oli reissun raskain osuus rakkakivien takia. Kannatti kuitenkin käydä!