Kalimenojan laavulla

Normaalisti on helmikuun viimeinen päivä eli 28.2..ja kun on vuosi 2016-

niin helmikuussa on vielä "extrapäivä". 

Sunnuntaiaamuna sälekaihtimien aukaisun jälkeen tuli polte-polte

lähteä lumikenkäilemään. Tämän tunteen toi tullessaan keväisen näköinen

ilma ja auringonpaiste.

Oulussa on verraton lähiretkeilymaasto:Kalimeenlammen luonto.

Siispä sinne- aamun lehtien lukujen jälkeen , kamera reppuun ja myös pikku

termospullollinen kahvia. Niillä mennään ja liikkeelle.

Matka kotoa ei ole kuin vajaiset 20 km- auto P-paikalle, reppu selkään,

lumikengät jalkaan, sauvat käteen ja liikkeelle.

Helppo kulkea-jonkinlainen  pikkupolun pohja oli olemassa,

mutta polun reunassa umpihangella oli välillä

jopa helpompi kulkea.

Matkaa pikkuisen päälle 2 km yhteen suuntaan-eli ei paljon

mitään.

Moneen kertaan piti pysähtyä ihailemaan koskematonta hankea

ja tykkylunta puissa.

Lammen rannalla olevalla laavun ympäristössä oli reilusti

moottorikelkan jälkiä. Eli kulkijoita oli kyllä ollut kovasti.

Kuuntelin välillä, että jossakin kelkka kulkee, mutta

tullessa ei ollut näköhavaintoja.

Istuin ja kuuntelin... ei kuulunut nyt mitään.. ei edes lintujen

ääniä. Ei ollut vielä kevät-luonto ei ollut vielä herännyt.

Eikä vielä onneksi sitä kelkkaakaan.

Hanki oli lammella ja sen reunamilla täysin koskematon ja

kimmelsi auringon paisteessa kun siinä olisi ollut miljardi

timanttia.

Pakollinen selfie-tyytyväinen Minä :)

Lammen keskellä oli jo sitten kovastikin kelkan jälkiä. Ja

sittenhän siihen joku halusi tulla kiertämään kelkalla

muutaman kierroksen lammen ympäri.

Siinä ajattelin, että moottorin melu ei kuulu luontoon.

Luonnossa kulkeminen eri liikkumismuodoilla on hienoa,

mutta moottorivälineillä en sitä haluaisi tehdä- enkä tule tekemään.

Luonto on rauhaa ja rauhoittumista- moottorin ääni sinne ei kuulu.

Voiko olla rauhoittavampaa kuin kulkea lumisessa ja

täysin hiljaisessa metsässä, jossa lumi koristaa puita ja

aurinko kimmeltää hangen pinnasta?

Ei vedä mikään sille vertojaan

Sunnuntaikävely jätti poltteen lähteä heti uudelleen.

Onneksi on lähipaikka, jossa voi välillä käydä poltetta

sammuttelemassa.

Vuokatin husky

Tämän koulupäivän ohjelmassa oli reissu vuokattiin. Lähdimme aamulla vähän yli kahdeksan koulun parkkipaikalta ja hurautimme huskysafarille.

 

Ilma suosi meitä lumisateesta huolimatta, sillä pakkasta oli vain muutama aste ja aurinkokin paistoi. Loppupäivästä sade kuitenkin yltyi.
Perillä menimme sisälle juomaan pullakahvit ja kuulemaan päivän ohjelmasta. Tämän jälkeen meidät jaettiin kolmeen ryhmään ja jonka jälkeen jokainen ryhmä suuntasi omiin tehtäviinsä.
Me aloitimme lumikenkäilystä, tai paremminkin niiden säätämisestä ja pienehköstä testilenkistä. Menimme myös pienen mäen päälle testailemaan lumikenkiä ja katselemaan maisemia. 

Seuraavaksi siirryimme koiratarhalle katselemaan koiria. Niitä oli monta ja pakko sanoa, että sinisilmäiset huskyt ovat vain uskomattoman kauniita eläimiä. Viimeisenä menimme husky ajelulle mikä olikin aikamoinen kokemus.

Meidät jaettiin pareihin ja toinen meistä ohjasti kelkkaa ja toinen istui kyydissä. Reitti oli kuuden kilometrin mittainen ja puolessa välissä oli vaihto. Minä aloitin ohjaksissa ja yllätyin kuinka helppoa se oli loppupeleissä. Kerran kelkka jäi ylämäkeen, eivätkä koirat vetäneet sitä siitä ihan heti pois, mutta muita vastoinkäymisiä matkallamme ei ollut. Parini sai tottakai myös ohjastaa ja minä pääsin kyytiläiseksi. Oli mahtava kokemus istua kelkassa ja vain nauttia talvisista maisemista.

Tämän jälkeen suuntasimme ruokailemaan ja samalla saimme Vuokatin Safaris yrityksestä pienen yritys esittelyn. Ruuan jälkeen oli ohjelmassa vuokatin huipulla vierailu ja sitten suuntasimmekin jo kotia kohti. Kaiken kaikkiaan upea kokemus, suosittelen lämpimästi!