Vaara-Salminen, Pyhitystunturi, Soiperoinen

Oli säätiedotusten mukaan tulossa lämmin viikonloppu.

Suunnittelin reissua Syötteen kansallispuiston itäosiin. Perjantaille oli luvassa sateista keliä ja lauantaille ja sunnuntaille luvattiin aurinkoista ja lämmintä. Siispä ensimmäinen yö Vaara-Salmisen autiotuvalla ja toinen yö ”yö ulkona” teltassa Soiperoisella. Paikan katsoin valmiiksi Rääpysjärven laavullle. Lauantaina suunnittelin jälleen kerran käydä katsomassa maisemia Pyhitystunturin huipulla.

1.Päivä 30.8.2019

Oulusta lähtiessä ilma lupaili hyvää, mutta kun Pudasjärven olin ohittanut alkoi vettä tulemaan kaatamalla. Harmitti niin vietävästi. Elättelin toivetta, että oli silloin sateessa tauko, kun laittelen tavarat läjään autolla. Toiveeni toteutui, sillä sade loppui kun auton laitoin parkkiin. Tiesin, että edessä on noin kilometrin verran nousua. Oli aika lämmin, sillä lämpöä oli noin 20 astetta. Nousun jälkeen on aika tasainen 1.2 km mittainen metsäosuus, jossa ei katseltavaa paljon ole. Se loppuu kun laskeudutaan suolle, joka ylitetään pitkospuita pitkin. Tällä suolla on myös lampi, jossa en erottanut uivan yhtään vesilintua. Saattoihan niitä siellä olla, mutta minä en niitä erottanut. Suolta aloitetaankin kiipeäminen, kunnes aloitetaan laskeutumaan kohti autiotupaa. Tällä osuudella riittää ihasteltavaa, sillä metsä on todella hienoa koskematonta metsää. Matka on kokonaisuudessaan 4.5 km, eikä 4 km kuten kyltissä auton jättöpaikalla lukee. Reittihän on nimeltään kirkkopolku. Mennessä törmäsin poroihin ja koppelonkin sain säikyteltyä lentoon. Autiotupa oli tyhjä, kuten olin toivonut. Tällä tuvalla oli monesti aiemminkin käynyt. Maasto oli märkää sateen jälkeen, ja sen takia lämmitinkin tupaa kamppeiden kuivatukseen. Nuotiopaikalla paistelin makkarat ja vietin aikaa ulkona nauttien hiljaisuudesta ja luonnosta, kunnes alkoi taas satamaan jolloin vetäydyin tupaan.

2.Päivä 31.8.2019

Aamulla heräsinkin hienoon auringonpaisteeseen. Olipa hieno aamu, kun keittelin ulkona puuroa ja kahvia. Oli mahtavaa istua ulkona ja nauttia aamusta kahvin kera. Minulla ei ollut mitään kiirettä kun pakkailin tavaroita, tein polttopuita seuraavalle ja siivoilin tuvan. Oli niin kaunis aamu, että ihan harmitti lähteä. Matka meni auringonpaisteessa mukavasti autolle. Nyt en nähnyt kulkiessani riistaa. Ja sitten kohti Pyhitystunturia, jonne ajattelin mennä ihastelemaan maisemia. Minulla oli ollut joka kerta hyvä tuuri, kun ollut hyvä ilma, kun olen huipulle päässyt. Yhden kerran olemme parkkipaikalta kääntyneet takaisin, kun ukonilma tuli päälle. Vastaan tuli paikkakuntalainen, joka ei ollut koskaan käynyt tunturin päällä. Matkaa yhteen suuntaan auton jättöpaikalta huipulle on 2 km. Puolesta välin, kun polku alkaa, niin silloin alkaa myös nousu. Polku on vahvasti kärsinyt eroosiosta. Nyt kun oli yöllä satanut, olivat kivet ja puiden juuret liukkaat. Ilman vahinkoja kuitenkin huipulle pääsin ja jälleen totesin, että kannatti! Kun olin laskeutumassa vastaani tuli vanhempi saksalainen pariskunta, jotka tiedustelivat, oliko huipulle pitkä matka. Heidän helpotukseksi oli vain muutama minuutti. Siitä aloitin matkan kohti Soiperoista, jossa en ollut vielä käynyt. Ajomatkaa oli vain 17 km. Kun käännyin Soiperoisentielle, maisemat alkoivat olla hienoa harjumaisemaa. Ajoin auton parkkiin lähelle Soiperoisen päivätupaa. Nyt ei tarvinnut kävellä kovin pitkästi Rääpysjärven laavulle. Täällä näkyi olevankin kulkijaa vähän enempi. Laavulle tultuani, nälkä alkoi olla aika kova ja aurinko alkoi mennä pilven taakse. Syötyäni pystytin teltan laavun lähelle ja kun oli iltapäivä, menin telttaan pitkäkseni. Ja…sitten alkoi satamaan-kuinkas muuten. Onneksi tuli ripistelemällä eikä kaatamalla. Taisin jopa nukahtaa, mutta noin kello kuuden aikoihin nousin laavulle makkaran paistoon. Oli pieni tauko sateesta. Naishenkilö oli saapunut myös yöpymään teltan kanssa. Muutaman sanan vaihdoin hänen kanssaan ennen kuin vetäydyin telttaan kirjoittamaan päivän tapahtumista päiväkirjaan. Tänäkin iltana laitoin aikaisin nukkumaan, ei ollut vielä täysin pimeä tullut.

3.Päivä 1.9.2019

Aamulla heräsin syyskuuhun pilviseen ilmaan. Yö oli ollut tuskaisen lämmin. Keittelin aamupuurot ja kahvit ja saman tein aloittelin pakkaamaan tavaroita ja valmistauduin lähtöön. Menomatkalla kurkkasin päivätupaan sisälle ja totesin, että siinä ei yövytä. Tuvassa on maalattia ja kapeat penkit. Alueen vedet ovat todella kirkkaat ja niin ollen myös puhtaat. Menomatkalla jatkoin Soiperoisenteitä eteenpäin kohti Koitilaa ja tie olikin mukava ajaa jo maisemien puolesta.

Reissu oli mukava, sillä Soiperoiselle päätin palata vielä uudestaan telttailemaan.