Lumikenkäilyä Syötteen kansallispuistossa

1.Päivä 15.02.2020

Kävimme aiemmin yrittämässä lumikenkäreissua Martimoaavan soidensuojelualueella, mutta silloin alueella ei ollut tarpeeksi lunta lumikenkäilylle. Nyt tiesimme, että Syötteen Kansallispuistossa on lunta reilusti. Lumen rakenne oli vielä sopivaa lumikenkäilylle, kun lämpötila oli sahannut nollan molemmin puolin ja välillä oli tullut vettä ja märkää lunta. Siispä puuterilunta ei ollut tiedossa, mitä me lumikenkäretkeilijät vihaamme.

Aamulla aikaisin Miikan hakuun ja auton nokka kohti Syötteen Kansallispuiston itäosaa ja ihan sen laidalle Taivalkosken kunnan puolelle. Olimme kohteeksi valinneet Vaara-Salmisen autiotuvan, joka on minun yksi henkilökohtaisia suosikkeja Syötteen Kansallispuistossa. Jännitimme ajomatkalla kuinka pitkälle tulisimme pääsemään autolle. Onneksi reitin alkupäähän johtavan tien varressa oli metsätyöt käynnissä ja saimme auton puolen kilometrin päähän reitin alkupisteestä. Eli matkaa ole edessä aika tarkasti 5 km….ei paha. Alkumatkasta olikin joku tehnyt meille suksilla ja ahkiolla pohjia. Alkumatka olikin loivaa nousua ja jouduimme useampaan kertaan pysähtymään ja ihastelemaan lumen määrää ja tykkyjä puissa. Miikka oli laittanut ahkioon rinkan meidän ruokatarvikkeiden lisäksi ja suostui toimimaan vetojuhtana. Minä menin ja tein rinkka selässä jotosta edessä. Telkkälammelle saapuessamme otimme suklaatauon ennen kovaa nousua maastoon. Tässä vaiheessa päätin ottaa rinkan kaveriksi ahkion perään, vointini oli todella hyvä. Telkkälammen suolla jälki lähtikin ihan väärään suuntaan, emmekä lähteneet sitä seuraamaan vaan lähdimme hakemaan rinteestä kesäreitin linjaa. Ja löysimme sen, mutta sillä pohjalla ei ollut kukaan kulkenut, eli umpisella mentiin. Kuitenkaan se ei ollut raskasta, upotti noin 20 cm lumen rakenteen vuoksi. Lumi oli märkää ja siksi kantoi hyvin- olimme tyytyväisiä. Kun pääsimme vaaran päältä laskeutumaan kohti Vaaara-Salmisen lampea, olimme pahimman maaston ohittaneet. Tuvalla ei ollut ketään, kun sinne saavuimme. Normaalisti autiotuvan ovelle pitää nousta portaita pitkin, mutta nyt vedimme ahkion suoraan tuvan ovelle- eli lunta oli ainakin metri. Sitten aloitimme valmistelut oleskeluun, eli puiden teko, tuvan lämmitys, veden haku lähteeltä. Ruuaksi teimme kana nuudelit ja se tuli tarpeeseen, sillä olimme viimeksi syöneet aamulla. Minä lähdin nuotiopaikalle kaivamaan nuotiopaikkaa auki, kun Miikka toimi ruuanlaittajana. Samalla laitoin jo nuotioon tulet. Ilta meni mukavasti nuotiolla istuessa, poristessa ja nukkumaan laitoimme jo kello yhdeksän aikoihin. Teimme taas sen virheen, että lämmitimme tupaa likaa ja saimme monta tuntia pyöriä laverilla kuumuudessa. ”Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa”- näinhän se menee..

2.Päivä 16.02.2020

Aamulla heräilin noin kello kuuden aikaan ensimmäisen kerran, mutta kun ei kiire ollut mihinkään nousin ylös vasta kahdeksan aikaan puuron ja kahvin keittoon. Herättelin Miikkaa ylös valmiille aterialle. Todella hitaasti teimme aamutoimet ennen kuin lähdimme paluumatkalle. Ei ollut kiire. Alkumatka olikin tutuksi tullut kilometrin hikinousu rinnettä pitkin. Se on sulanmaan aikaankin raskas nousta. Sen jälkeen alkoikin sitten lasku telkkälampea kohti. Paluumatka meni nopeammin, sillä siihen kulutimme 2h 10 min kun olimme menomatkalle kuluttaneet 2h 30 min. Toki oma tulomatkan reitinpohja auttoi nopeuttamaan matkan kulkua.

Varustepuolella kaasulamppuni Priimus Lantern teki tenän, eli ei suostunut ottamaan kaasua sisäänsä. Olin jo heti lamppua hankkiessani joutunut vaihtamaan sen samasta syystä. Eli kun seuraavaa hankin, niin en ainakaan samaa tule hankkimaan.

Oli kuitenkin mahtava reissu, sillä tykkypuut on aina silmiä hivelevää katseltavaa. Ei tarvitse välttämättä lähteä Riisitunturin Kansallispuistoon niitä katselemaan, sillä niitä löytyy myös Syötteen Kansallispuistosta.