Sokostin huiputus 2019

Olimme talven aikana suunnitelleet Miikan kanssa pidempää reissua ja kohteeksi valikoitui UKK-Kansallispuisto. Tavoitteena oli huiputtaa Sokosti, mistä olimme niin montaa hyvää tarinaa katsoneet ja lukeneet. Olin reissua varten ostanut Kullervo Kemppaisen Lumikuru kirjan, jonka luin talven mittaan ja nostatin itselleni kuumetta. Kemppainen oli kirjoittanut kirjan jo 1960, mutta eiväthän paikat ole mihinkään muuttuneet. Kirja oli mukanani rinkassa koko reissun.

1.Päivä 2.7.2019

Kiilopään tunturikeskus- Suomunlatvan laavu

Aamulla starttasimme auton Oulusta 6:30 ja aloitimme matkan kohti Kiilopään tunturikeskusta, mistä tulisimme nostamaan rinkat selkäämme. Olimme jo edellisenä päivänä pakanneet rinkat siihen kuntoon, että vain muutamia ostoksia niihin tarvitsisi lisätä.

Painoa rinkkoille tuli kotona punnituksessa 16kg ja 18 kg, mutta muutamat ostokset lisäsivät pianot noin 20 kg:n.-Ei paha! Kiilopään tunturikeskuksessa olimme klo 13:30 ja maisemat olivat mieltä lämmittäviä. Alkupätkän noin 6 km kuljimme helppoa moottorikelkkauraa pitkin, kunnes saavuimme Niilanpään autiotuvalle. Emme käyneet edes tuvan ovea aukaisemassa, vaan tulipaikalla pidimme pienen tauon syöden kuivalihaa ja Tupla-patukoita. Niilapään autiotuvalla pystyimme 1. kertaa täyttämään vesivarannot luonnonvesistä. Tästä eteenpäin ei ollut reissulla juomavesistä pulaa. Eteenpäin reittiä kulkien taakse jäi Kiilopään huippu ja uusia huippuja tuli näköpiiriimme. Jonkin ajan päästä saimme näköpiiriimme Nattasten huiput. Sinne ei reissumme tällä kertaa suuntautunut. Etukäteen olimme ajatelleet, että pääsemme kalastamaan Suomunjoen latvuksella, mutta joen vesi oli matala ja siihen ei ollut mahdollisuutta. Suomunlatvan laavulle tultaessa oli jo aikapilvistä ja enteili sadetta. Olimmekin saaneet vaeltaa sateettomassa säässä. 1. päivä tulikin olemaan ainoa sateeton vaelluspäivä koko reissulla. Laavulla olikin yksinäinen nainen, joka yöpyi siinä. Teltan pystytimme pikkuisen sivummalle ja samalla kun telttaa pystyyn laitoimme, alkoi ripistelemään vettä taivaalta- sitähän se oli enteillytkin.  Fiilis oli kuitenkin korkealla 1. vaelluspäivän jälkeen, ja meitä se ei haitannut, vaikka jouduimme teltassa aikamme viettämään. Iltapalan kuitenkin teimme nuotiopaikalla. Yötä kohti sade vain yltyi. 1. päivälle kilometrejä kertyi noin 10 km ja oli 1. päivälle juuri sopivasti.

2.Päivä 3.7.2019

Suomunlatvan laavu-Salonlammen laavu

Aamulla herättiin usvaiseen ja tihkusateiseen päivään. Sadetta riittikin koko päivän. Suomujokea seuraillen lähdimme etelää kohti. Suomuruotkun autiotuvalla söimme Miikan kokkaamana nuudelit, jotka maistuivat nälkäisille. Ennen Aitaojan tulipaikkaa jouduimme ylittämään Suomujoen-onneksi siltaa pitkin. Aitaojan tulipaikalle jätimme rinkat ja lähdimme kokeilemaan kalaonnea Aitalammesta. Lampi oli kirkasvetinen ja rannastakin reilun syvä. Mutta…mutta, ei se kala ollut syönnillä tai Aittalammessa ei ollut kalaa. Satoi edelleen ja aika paljon..

Sitten teimmekin pienen hukkareissun, sillä lähdimme nousemaan Vintilätunturin päälle. Onneksi emme ehtineet kovin pitkästi kulkea, kun huomasimme lähteneemme väärää jotosta pitkin. Niinpä käännyimme takaisin ja jatkoimme Suomujoen seuraamista, joka tuli

viemään Salonlammen laavulle. Salonlammen laavulle olikin saapunut miespuolinen vaeltaja, jonka kanssa vaihdoimme muutaman sanan. Teltan paikan katselimme vähän sivummalta ja teimme sinne leirin. Telttapaikka olikin mukavassa ja rauhallisessa niemipaikassa. Iltapalaa syötiin sateessa…luonnollisesti.

Tässä vaiheessa oli vielä tarkoitus pitää seuraavana päivänä lepo-/kalastuspäivä. Toiselle päivälle kertyi kilometrejä taas noin 10 km.

3.Päivä 4.7.2019

Salonlammen laavu-Luirojärvi Rajan kämppä

Aamun aloitimme aamupalan jälkeen kalastuksella. Löysimme laavun läheltä sopivan kosken suvannon, jossa olisi pitänyt olla kalaa, mutta yhtään tärppiä saati kalaa emme saaneet. Mietimme reissun jatkoa ja niinpä siitä sitten laitettiin leiri kasaan ja rinkkaan tavarat ja lähdettiin Vintiläojaa seuraamalla kohti Tuiskukurun autiotupaa. Pikkutuntureilla pystyttiin jo soittamaan tärkeät kotipuhelut ja ilmoittamaan, että miehillä menee hyvin. Maisemat olivat hienoja, sillä tuntureita oli joka puolella. Tätä vartenhan tänne oli tultu. Ampupäitten vieressä pysähdyimme kuvaamaan Ampupäiden kyljessä olevia rakkakiviä. Mukanamme olevalla kartalla ei ollut merkattuna Luirojoen ylittävää siltaa, vaan olimme varautuneet kahlaamaan joen yli. Aivan älyttömästi se ei innostanut, sillä asteita ei ollut paljon ja ilma oli sateisen kostea. Yllätys oli positiivinen, kun saavuimme Luirojoen rantaan ja näimme sillan. Kello oli tässä vaiheessa 23:40 ja olimme varautuneet yöpymään (taas) teltassa. Toinen positiivinen yllätys olikin, kun Rajan kämppä olikin tyhjä ja pääsimme tuvan lämpöön yöksi kuivattelemaan vaatteita. Se olikin tarpeen. Vielä pieni iltapala tuvan pöydän ääressä, kastatumiset Luirojärvessä ja yöunille.

Päivälle tuli kilometrejä 16.5 km.

4.Päivä 4.7.2019

Sokostin huiputus

Aamulla aloitin jalkojen huollon, sillä oikean jalan pikkuvarvas oli juonitellut. Varpaan kynsi oli ennen reissua jäänyt leikkaamatta ja kun sitä aloin leikkaamaan, niin kynsi lähtikin irti, sillä kynnen alla oli märkää. Siihen tuppoa ja rukoilut, että sen kanssa pärjättäisiin. Klo 13.00 aikoihin lähdettiin Sokostia kohti ja ihme kyllä sillä hetkellä ei satanut. Reitti oli mukava ja fiilis korkealla ja fiilis nousi entisestään, kun saavuimme Sokostin juuressa olevaan Jaurutuskuruun. Pieniä koskia ja putouksia ja kirkasta vettä, joka oli hyvää!!

Sokostin huippu oli pilven sisällä, kun aloimme kiivetä rinnettä pitkin ylöspäin. Eikä tilanne ollut Sokostin huipullakaan erilainen. Tuuli oli kova ja näkyvyyttä vain muutama kymmen metri, mutta se ei haitannut. Ylöspäin mennessä laitoimme GPS:ään reittipisteen, että osaisimme oikeasta kohdasta laskeutua alapäin. Pilven sisällä ei nähnyt paljon mitään. Menomatka olikin pääasiassa alamäkeä ja aika helppo matka Luirojärvelle. Olimme lähtiessä pystyttäneet teltan Rajan kämpän lähelle ja laittaneet kaikki tavaramme sinne. Meillä oli Sokostin huiputuksessa vain toinen rinkka, jossa oli vain välttämättömät tavarat huiputukselle (kuten villapusero, joka oli huipulla tarpeen). Toiveissa oli, että Rajan kämpälle ei olisi ketään tullut ja pääsisimme siinä toisenkin yön olemaan. Sinne oli kuitenkin saapunut naisporukka, eli se siitä. Nuotiopaikalla teimme ruuan ja samalla alkoi sataa. Miikka oli ajatellut vielä illan päälle kalastaa järvestä, mutta ilma meni tosi rumaksi ja niinpä painuimme telttaan aika aikaisin. Luirojärvelle olimme palaneet noin klo 18:00 ja vähän toista tuntia myöhemmin pyörimme makuupusseissa ja kuuntelimme järvellä puhaltavaa kovaa tuulta ja sadetta. Jossain vaiheessa makuupussissa pyörimisen lomassa, alkoi ajatuksemme mennä samaan suuntaan. Kamppeemme olivat jo kovin märkiä ja tieto, että paluumatkalla ei olisi autiotupia antoi kipinän sille, että voisimme aloittaa kotimatkan. Emme tulisi saamaan kamppeita kuivaksi loppureissun aikana.

Sokostin huiputukselle tuli kilometrejä 13 km.

5.Päivä 5.7.2019

Luirojärvi Rajan kämppä- Kiilopään tunturikeskus

Aamulla herättiin pilvisessä kelissä ja aamupalalla molempien päätös piti vielä. Tarkkaa kilometrimäärää emme tienneet, mutta arvelimme sen olevan 30-40 km. Aamupalaa syödessä alkoi taas sataa, miten muutenkaan. Meille tuli kiire purkaa leiri ja päästä liikkeelle. Sitten ei muuta kuin Luirojoen yli ja Ampuojaa seuraillen kohti Palovanganojan tulipaikkaa. Tulipaikalla pidimme tosi lyhyen tauon (kun satoi) ja jatkoimme matkaa kohti Padagovan tulipaikkaa. Padagovan tulipaikalla oli 2 miestä ja 2 naista, jotka eivät ilmeisesti olleet tietoisiä lännempänä olevasta sillasta, vaan olivat ylittäneet todella vuolaan koskimaisen virran lankkua pitkin. Me kuitenkin emme sitä tehneet, vaan menimme Kotakönkään laavulle syömäpuuhiin. Kaksi saksalaista saapui juuri laavulle yöpymistarkoituksessa, kun teimme lähtöä. Ylitimme Suomujoen siltaa pitkin ja lähdimme Könkäänvaaran ja Pitkäselän välissä Hikiojaa seuraillen kohti Rautulammen taukopaikkaa kohti. Rautulammella oli aiemmin ollut päivätupa, ja meillä oli tiedossa, että se oli ikävä kyllä palanut. Siinä vaiheessa päiväreissua olimme siinä kunnossa, että pitkiä taukoja emme voineet pitää, ettei meno hyytyisi. Nyt oli päivävaellus jo urakoinnin ja suorituksen puolella. Rautulammella mietimme mitä kautta menisimme Kiilopään tunturikeskukselle. Aluksi näytti, että olisi vain kaksi vaihtoehtoa, eli kiertää Raututunturit eteläpuolelta tai mennä Kiilopään pohjoispuolelta. Sitten huomasimme, että tuntureiden yli voi mennä suoraan Raututunturin ja Rautupään välistä. Ja me valitsimme kilometrien takia. Nousu Rautupäälle olikin pitkä ja raskas- silloin alkoi myös jalat vihoitella tosissaan ja myös varvas jonka kanssa olin tuohon asti pärjännyt. No, siitä päästiin kuitenkin Niilapään autiotuvalle, johon emme edes pysähtyneet vaan täytimme vesipullot vain tuvan lähellä olevasta lähteestä. Loppu olikin suorittamista, mutta tieto, että kohta ollaan perillä antoi voimia.

Olimme lähteneet Luirojärveltä 10:26 ja perillä Kiilopään tunturikeskuksella olimme seuraavana yönä klo 00:30.

Kotona katsoin viimeisen päivän kilometrimäärän ja se oli 37 km. Ei tule tehtyä toiseen kertaan, sillä matka yhteen menoon ei ole järkevä.

Reissu oli kuitenkin hieno, vaikka olimme sitä joutuneet sään takia typistämään. Kyllä me vielä palataan UKK-Kansallispuistoon.