Lumikenkäilyä Syötteen kansallispuistossa

1.Päivä 15.02.2020

Kävimme aiemmin yrittämässä lumikenkäreissua Martimoaavan soidensuojelualueella, mutta silloin alueella ei ollut tarpeeksi lunta lumikenkäilylle. Nyt tiesimme, että Syötteen Kansallispuistossa on lunta reilusti. Lumen rakenne oli vielä sopivaa lumikenkäilylle, kun lämpötila oli sahannut nollan molemmin puolin ja välillä oli tullut vettä ja märkää lunta. Siispä puuterilunta ei ollut tiedossa, mitä me lumikenkäretkeilijät vihaamme.

Aamulla aikaisin Miikan hakuun ja auton nokka kohti Syötteen Kansallispuiston itäosaa ja ihan sen laidalle Taivalkosken kunnan puolelle. Olimme kohteeksi valinneet Vaara-Salmisen autiotuvan, joka on minun yksi henkilökohtaisia suosikkeja Syötteen Kansallispuistossa. Jännitimme ajomatkalla kuinka pitkälle tulisimme pääsemään autolle. Onneksi reitin alkupäähän johtavan tien varressa oli metsätyöt käynnissä ja saimme auton puolen kilometrin päähän reitin alkupisteestä. Eli matkaa ole edessä aika tarkasti 5 km….ei paha. Alkumatkasta olikin joku tehnyt meille suksilla ja ahkiolla pohjia. Alkumatka olikin loivaa nousua ja jouduimme useampaan kertaan pysähtymään ja ihastelemaan lumen määrää ja tykkyjä puissa. Miikka oli laittanut ahkioon rinkan meidän ruokatarvikkeiden lisäksi ja suostui toimimaan vetojuhtana. Minä menin ja tein rinkka selässä jotosta edessä. Telkkälammelle saapuessamme otimme suklaatauon ennen kovaa nousua maastoon. Tässä vaiheessa päätin ottaa rinkan kaveriksi ahkion perään, vointini oli todella hyvä. Telkkälammen suolla jälki lähtikin ihan väärään suuntaan, emmekä lähteneet sitä seuraamaan vaan lähdimme hakemaan rinteestä kesäreitin linjaa. Ja löysimme sen, mutta sillä pohjalla ei ollut kukaan kulkenut, eli umpisella mentiin. Kuitenkaan se ei ollut raskasta, upotti noin 20 cm lumen rakenteen vuoksi. Lumi oli märkää ja siksi kantoi hyvin- olimme tyytyväisiä. Kun pääsimme vaaran päältä laskeutumaan kohti Vaaara-Salmisen lampea, olimme pahimman maaston ohittaneet. Tuvalla ei ollut ketään, kun sinne saavuimme. Normaalisti autiotuvan ovelle pitää nousta portaita pitkin, mutta nyt vedimme ahkion suoraan tuvan ovelle- eli lunta oli ainakin metri. Sitten aloitimme valmistelut oleskeluun, eli puiden teko, tuvan lämmitys, veden haku lähteeltä. Ruuaksi teimme kana nuudelit ja se tuli tarpeeseen, sillä olimme viimeksi syöneet aamulla. Minä lähdin nuotiopaikalle kaivamaan nuotiopaikkaa auki, kun Miikka toimi ruuanlaittajana. Samalla laitoin jo nuotioon tulet. Ilta meni mukavasti nuotiolla istuessa, poristessa ja nukkumaan laitoimme jo kello yhdeksän aikoihin. Teimme taas sen virheen, että lämmitimme tupaa likaa ja saimme monta tuntia pyöriä laverilla kuumuudessa. ”Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa”- näinhän se menee..

2.Päivä 16.02.2020

Aamulla heräilin noin kello kuuden aikaan ensimmäisen kerran, mutta kun ei kiire ollut mihinkään nousin ylös vasta kahdeksan aikaan puuron ja kahvin keittoon. Herättelin Miikkaa ylös valmiille aterialle. Todella hitaasti teimme aamutoimet ennen kuin lähdimme paluumatkalle. Ei ollut kiire. Alkumatka olikin tutuksi tullut kilometrin hikinousu rinnettä pitkin. Se on sulanmaan aikaankin raskas nousta. Sen jälkeen alkoikin sitten lasku telkkälampea kohti. Paluumatka meni nopeammin, sillä siihen kulutimme 2h 10 min kun olimme menomatkalle kuluttaneet 2h 30 min. Toki oma tulomatkan reitinpohja auttoi nopeuttamaan matkan kulkua.

Varustepuolella kaasulamppuni Priimus Lantern teki tenän, eli ei suostunut ottamaan kaasua sisäänsä. Olin jo heti lamppua hankkiessani joutunut vaihtamaan sen samasta syystä. Eli kun seuraavaa hankin, niin en ainakaan samaa tule hankkimaan.

Oli kuitenkin mahtava reissu, sillä tykkypuut on aina silmiä hivelevää katseltavaa. Ei tarvitse välttämättä lähteä Riisitunturin Kansallispuistoon niitä katselemaan, sillä niitä löytyy myös Syötteen Kansallispuistosta.

Vaara-Salminen, Pyhitystunturi, Soiperoinen

Oli säätiedotusten mukaan tulossa lämmin viikonloppu.

Suunnittelin reissua Syötteen kansallispuiston itäosiin. Perjantaille oli luvassa sateista keliä ja lauantaille ja sunnuntaille luvattiin aurinkoista ja lämmintä. Siispä ensimmäinen yö Vaara-Salmisen autiotuvalla ja toinen yö ”yö ulkona” teltassa Soiperoisella. Paikan katsoin valmiiksi Rääpysjärven laavullle. Lauantaina suunnittelin jälleen kerran käydä katsomassa maisemia Pyhitystunturin huipulla.

1.Päivä 30.8.2019

Oulusta lähtiessä ilma lupaili hyvää, mutta kun Pudasjärven olin ohittanut alkoi vettä tulemaan kaatamalla. Harmitti niin vietävästi. Elättelin toivetta, että oli silloin sateessa tauko, kun laittelen tavarat läjään autolla. Toiveeni toteutui, sillä sade loppui kun auton laitoin parkkiin. Tiesin, että edessä on noin kilometrin verran nousua. Oli aika lämmin, sillä lämpöä oli noin 20 astetta. Nousun jälkeen on aika tasainen 1.2 km mittainen metsäosuus, jossa ei katseltavaa paljon ole. Se loppuu kun laskeudutaan suolle, joka ylitetään pitkospuita pitkin. Tällä suolla on myös lampi, jossa en erottanut uivan yhtään vesilintua. Saattoihan niitä siellä olla, mutta minä en niitä erottanut. Suolta aloitetaankin kiipeäminen, kunnes aloitetaan laskeutumaan kohti autiotupaa. Tällä osuudella riittää ihasteltavaa, sillä metsä on todella hienoa koskematonta metsää. Matka on kokonaisuudessaan 4.5 km, eikä 4 km kuten kyltissä auton jättöpaikalla lukee. Reittihän on nimeltään kirkkopolku. Mennessä törmäsin poroihin ja koppelonkin sain säikyteltyä lentoon. Autiotupa oli tyhjä, kuten olin toivonut. Tällä tuvalla oli monesti aiemminkin käynyt. Maasto oli märkää sateen jälkeen, ja sen takia lämmitinkin tupaa kamppeiden kuivatukseen. Nuotiopaikalla paistelin makkarat ja vietin aikaa ulkona nauttien hiljaisuudesta ja luonnosta, kunnes alkoi taas satamaan jolloin vetäydyin tupaan.

2.Päivä 31.8.2019

Aamulla heräsinkin hienoon auringonpaisteeseen. Olipa hieno aamu, kun keittelin ulkona puuroa ja kahvia. Oli mahtavaa istua ulkona ja nauttia aamusta kahvin kera. Minulla ei ollut mitään kiirettä kun pakkailin tavaroita, tein polttopuita seuraavalle ja siivoilin tuvan. Oli niin kaunis aamu, että ihan harmitti lähteä. Matka meni auringonpaisteessa mukavasti autolle. Nyt en nähnyt kulkiessani riistaa. Ja sitten kohti Pyhitystunturia, jonne ajattelin mennä ihastelemaan maisemia. Minulla oli ollut joka kerta hyvä tuuri, kun ollut hyvä ilma, kun olen huipulle päässyt. Yhden kerran olemme parkkipaikalta kääntyneet takaisin, kun ukonilma tuli päälle. Vastaan tuli paikkakuntalainen, joka ei ollut koskaan käynyt tunturin päällä. Matkaa yhteen suuntaan auton jättöpaikalta huipulle on 2 km. Puolesta välin, kun polku alkaa, niin silloin alkaa myös nousu. Polku on vahvasti kärsinyt eroosiosta. Nyt kun oli yöllä satanut, olivat kivet ja puiden juuret liukkaat. Ilman vahinkoja kuitenkin huipulle pääsin ja jälleen totesin, että kannatti! Kun olin laskeutumassa vastaani tuli vanhempi saksalainen pariskunta, jotka tiedustelivat, oliko huipulle pitkä matka. Heidän helpotukseksi oli vain muutama minuutti. Siitä aloitin matkan kohti Soiperoista, jossa en ollut vielä käynyt. Ajomatkaa oli vain 17 km. Kun käännyin Soiperoisentielle, maisemat alkoivat olla hienoa harjumaisemaa. Ajoin auton parkkiin lähelle Soiperoisen päivätupaa. Nyt ei tarvinnut kävellä kovin pitkästi Rääpysjärven laavulle. Täällä näkyi olevankin kulkijaa vähän enempi. Laavulle tultuani, nälkä alkoi olla aika kova ja aurinko alkoi mennä pilven taakse. Syötyäni pystytin teltan laavun lähelle ja kun oli iltapäivä, menin telttaan pitkäkseni. Ja…sitten alkoi satamaan-kuinkas muuten. Onneksi tuli ripistelemällä eikä kaatamalla. Taisin jopa nukahtaa, mutta noin kello kuuden aikoihin nousin laavulle makkaran paistoon. Oli pieni tauko sateesta. Naishenkilö oli saapunut myös yöpymään teltan kanssa. Muutaman sanan vaihdoin hänen kanssaan ennen kuin vetäydyin telttaan kirjoittamaan päivän tapahtumista päiväkirjaan. Tänäkin iltana laitoin aikaisin nukkumaan, ei ollut vielä täysin pimeä tullut.

3.Päivä 1.9.2019

Aamulla heräsin syyskuuhun pilviseen ilmaan. Yö oli ollut tuskaisen lämmin. Keittelin aamupuurot ja kahvit ja saman tein aloittelin pakkaamaan tavaroita ja valmistauduin lähtöön. Menomatkalla kurkkasin päivätupaan sisälle ja totesin, että siinä ei yövytä. Tuvassa on maalattia ja kapeat penkit. Alueen vedet ovat todella kirkkaat ja niin ollen myös puhtaat. Menomatkalla jatkoin Soiperoisenteitä eteenpäin kohti Koitilaa ja tie olikin mukava ajaa jo maisemien puolesta.

Reissu oli mukava, sillä Soiperoiselle päätin palata vielä uudestaan telttailemaan.

Lomavaaran autiotuvalle

Lomavaaran autiotupa on entisen Oulun ja Lapin lääninrajan 

tuntumassa UKK-reitin varrella. 

Tupa on aiemmin paikalla sijainneen savottakämpän 

saunana toiminut hirsitupa.

https://www.luontoon.fi/lomavaaraautiotupa

Kesä oli tullut ja sitä myötä myös kova halu

lähteä tutkimaan minulle uusia vielä käymättömiä autiotupia.

Kohteeksi valitsin Syötteen kansallispuiston

pohjoiskärjessä olevan Lomavaaran autiotuvan.

Lomavaaran autiotupa on Syötteen kansallispuiston toiseksi

pohjois autiotupa. Hoikkalammen autiotupa on

pohjoisin ja siellä olin käynyt jo useampaan kertaan.

Molemmat autiotuvat ovat UKK-reitin varrella. Tosin

Hoikkalammelle pitää pikkuisen poiketa sivulle, mutta

löytyy kyllä reittimerkintöjen avulla. Lomavaaran autiotuvalle

saavutaan ihan UKK-reittiä kulkemalla.

Itse ajelin reitille Pudasjärven Kouvan kylän ohi ajamalla ja 

kylän jälkeen käännyin sivakkaojantielle. Kuulostaa isoltakin tieltä,

mutta on tosiasiassa soratie, josta käännyin sitten kohti Lomavaaran 

kämppää. Tie ei ollut hyvä, mutta kuitenkin

ajettavissa vähän korkeammalla maavaralla

olevalla autolla. Auton jätin aukealle, josta ei

enää pystynyt ajamaan eteenpäin.

Koordinaatit auton jättöpaikasta:

lat:65⁰51.5589’

lon:27⁰42.9191’

Videolta voi tutkia paikkaa ja miettiä

voiko omalla autolla sinne ajella. 

Siitä sitten aika leveää uraa eteenpäin ja sitten tarkkana!

Reitti nimittäin lähtee vasemmalle ja itsekin

meinasin reitistä painaa ohi. Reittimerkit jää

piiloon ja saa olla tarkkana.

Sitten alkoikin mukava nousu- siinä heti alkuun

syke nousuun :)

Reitti oli mukavan vaihteleva ja tuota kautta

kuljettuna vajaat 3 km pitkä. Pohjoispuolelta kuljettuna

tien varresta kuljettuna matka tuvalle on noin 

2.5-kertainen  (arvio).

Välillä ylitetään vanha lääninraja ja tullaan

Posion kunnan puolelle. 

 

Autiotupa olikin positiivinen yllätys, eli hyväkuntoinen

ja viihtyisä. 

Kamina ja hormi olivat verrattain

uusia, tai ainakin siltä näyttivät. 

Tuvan takana on 

Lomalampi, jonka rannalla minäkin viihdyin kun

ilta tuli. Kalaakin siitä olisi voinut saada, mutta

kalavehkeet eivät tällä kertaa tulleet mukaan.

Lammen vesirajaan pääsee kävelemään vaikka

lampi on suon keskellä. Lammesta voi ottaa pesuvesiä, mutta

juontivedeksi en itse sitä ottanut. Sen verran oli humuspitoista.

Tulipaikka on rinteessä ylempänä liiterin ja huussin 

vieressä. Autiotupahan on lomavaaran ja Virsuvaaran

välissä, Lomavaaran kyljessä.

Ilta-aurinko valaisi mukavasti Virsuvaaran puita

kun illastin nuotiopaikalla.

Kulkijoita tuvalla oli käynyt harvakseltaan.

Eli käyttöaste on harvempaa ja pienempää

kuin Syötteen kansallispuiston eteläpäässä

olevilla tuvilla.

Hyttysten vähyys kuitenkin yllätti, sillä olin 

varautunut siihen, että niitä on paljon. Reitillä

kulkiessa ei myrkkyjä tarvinnut vaikka 

välillä oli kosteampiakin paikkoja. Illalla

nuotiopaikalla oli sääsket haittana siihen asti kun

oli kunnon tulet saanut nuotioon.

Lomavaaran autiotupa oli sen verran hieno paikka,

että kyllä siellä uudestaan tulee käytyä.