Aakenustunturilla lokakuussa 2019

1.Päivä 2.10.2019

Olin ottanut keskiviikosta lähtien lomaa loppuviikolle. Johon kauemmas teki mieli, kun talvikaan ei ollut vielä ihan koettanut. Kohteeksi valikoitui Pallas-Yllästunturi kansallispuiston Aakenustunturin alue. Sinne lähdin ajelemaan Oulusta aamulla noin yhdeksän aikaan. Perillä Totovaaran p-paikalla olin noin klo 15 ja siitä sitten laitoin rinkan selkään ja lähdin kohti Pyhäjärven autiotupaa.

Alkumatka oli aika tylsää suoran pätkän kävelyä ylämäkeen ja ei ollut paljon mitä katsella. Kansallispuistossa oli tehty reittimuutoksia ja kun olin kartan vasta hankkinut, niin ihan ei reitit pitäneet paikkaansa. Ala-Moloslehdosta otin reitikseni talvireitin pohjan, joka olikin sitten raskas kulkea. Reitti oli osittain suon vieressä ja oli paikoin tosi haastavan märkä. Mikä vielä alkoi tympäisemään, kun pari vuotta vanhat kalvovaelluskenkäni päästivät oikeasta kengästä veden sisään. Matkan teko oli aika hidasta. Matkavauhtini oli keskimäärin noin 2,5 km/h. Loppumatkasta alkoi hämärtämään ja lopun tulinkin jo otsalamppu otsalla. Kun sain tuvan silmääni, niin tuvan pihasta lähti 3 valkoista riekkoa lentoon. Olivat jo valkoisia! Siitä päättelin, että tuvassa ei ollut ketään, kun riekot olivat ihan tuvan läheisyydessä. Autiotupa olikin viihtyisä ja ainoa miinus tuvassa on sen avomallinen takka. Tunnelma on kyllä kiva, mutta ei varaa lämpöä ollenkaan. Laitoin aikaisin nukkumaan, sillä ensimmäinen päivä oli raskas reitin märkyyden takia. Matkaa päivälle kertyi 10,65 km ja aikaa siihen kulutin taukoineen 3 h 38 min.

Reitti Totovaarasta Pyhäjärven autiotuvalle

Korkeuskäyrä 1. päivän reitistä

2.Päivä 3.10.2019

Aamulla heräsin ensimmäisen kerran jo kuuden aikoihin, ja oli vielä pimeää joten painuin vielä makuupussin lämpöön. Nousinkin ylös vasta klo 11, joka olikin aika harvinaista minulle. Olin nukkunut kellon ympäri ja vähän ylikin. Oli hieno pakkasaamu ja järven rannalla katselin toisella puolella näkyvää Lainiotunturia, joka oli tarkoitus käydä huiputtamassa. Mietin miten käy, kun näytti aika jyrkkäreunaiselta. Suuntasin kohti kolmentunturinkurua. Vasemmalla oli Lainiotunturi ja oikealla Pyhätunturi ja edessä Kukastunturi. Juomavettä sain kurussa olevasta kolmentunturinojasta, joka oli todella raikasta ja puhdasta. Kurussa kulkiessani totesin, että jätän Lainiotunturin huiputuksen väliin. Olisin joutunut hakemaan nousupaikkaa muualta kuin kurusta. Tarkoituksena oli pysähtyä tauolle Kotamajalle, joka oli 7,52 km päässä Pyhäjärven autiotuvasta.

Kotamaja olikin hieno ja lämmin, eli siinä oli joku vasta tulistellut. Söin siinä leipää ja jerkkulihaa ja jatkoin matkaa kohti Kutujärven autiotupaa, jonne oli matkaa vielä 3,73 km. Toiveessa oli, että saisin taas viettää tuvan lämmössä yön, eikä tarvitsisi teltassa yöpyä. Kun saavuin tuvalle, totesin tuvan olevan niin pieni, että vain kaksi henkilöä siinä voisi yöpyä. Tupa lämpesi nopeasti, siinä auttoi kunnon kamiina ja tuvan pienuus. Tullessa Kutujärveltä lähti joutsenpariskunta lentoon. Niitä en enää aamulla nähnyt. Niinköhän ne kotoaan karkotin. Matkaa kertyi päivälle 11, 52 km ja aikaa kulutin kulkemiseen 4 h ja 13 min.

Reitti Pyhärven autiotuvalta Kutujärven autiotuvalle. Taukoa Kotamajalla

Korkeuskäyrä Pyhäjärven autiotuvalta Kotamajalle

Korkeuskäyrä kotamajalta Kutujärven autiotuvalle 

3.Päivä 4.10.2019

Kutujärven autiotuvan vastakkaisilla seinillä on isot ikkunat, ja sängystä oli hyvä seurata päivän valkenemista. Makuupussista nousin tuvan lämmitykseen 8:30. Ja oli taas hieno pakkasaamu. Huono puoli autiotuvalla on, että juomavesiä ei ole ihan lähellä, sillä järvestä ei saa vettä suorantojen takia. Tuvalta lähtiessäni hukkasin ”reitin” ja jouduin käyttämään GPS-laitetta päällä, että en kovin hukkaan itseäni kävelisi. Alkumatkan lämmöt otettiin taas ylämäkivaelluksella, kuten korkeuskäyrästä voi todeta. Hyvin äkkiä kuitenkin sain myös juomavesitäydennystä. Nousin Iso Kukasvaaran ja Pyhätunturin väliä ja ylempänä reitti oli todella mukava. Maaruskaakin oli näkyvissä vähän enemmän ja metsä oli todella hienoa. Alkupätkä oli ollut todella märkää ja soista kulkua, mutta ylempänä asia oli toisin. Ylämäessä kulku tosin vei voimia aika paljon. Kun aloin laskeutumaan Kukaspuroa noudatellen, niin puron vieressä oli taas raskaampaa ja märempää reittiä. Kartasta kun katselin, että Pyhäkodalle päästäkseni minulla oli mahdollisuus mennä Pyhäjärvestä yli ylitysveneellä tai kiertää maitse pohjoispuolelta. En kuitenkaan enää halunnut ottaa kuljettavaksi ylimääräisiä kilometrejä. Ylitysvene oli kuitenkin käytettävissä, mutta ensin se piti tyhjentää ylimääräisestä vedestä ainakin vähemmäksi. Kun pääsin Pyhäkodalle huomasin, että kota on harva ja ainakaan yöpyminen siinä ei tulisi kyseeseen. Ilma oli aika viileä ja kamppeet hiestä ja metsästä kosteat, niin telttayökään ei oikein ollut ykkösvaihtoehto. Niinpä päätin jatkaa matkaa Pyhäjärven rantaa pitkin ensimmäisen yön etapille, eli autiotuvalle. Olin tyytyväinen kun pääsin taas tupaan lämmittelemään ja tekemään ruokaa. Matkaa päivälle kertyi 12,79 km ja sille kulutin aikaa 4h 50 min.

Reitti Kutujärven autiotuvalta Pyhäjärven autiotuvalle

Korkeuskäyrä Kutujärven autiotuvalta Pyhäkodalle

Korkeuskäyrä Pyhäkodalta Pyhäjärven autiotuvalle 

4.Päivä 5.10.2019

Ilma näytti aamulla hienolta Aakenustunturille kulkemiseen - oli taasen ollut pakkasyö. Taivaalle katsoessani, näytti siltä, että jopa aurinko voisi paistaa (niinhän se ei tehnyt). Lähdin aikaisin liikkeelle, sillä tiesin, että viimeisestä vaelluspäivästä saattaisi tulla raskas. Noin 2 h olikin pelkkää ylämäkeä. Koska merinovillainen aluspaitani oli hiestä kostea, niin laitoin fleecen vielä lisäksi kuoritakin alle juuri Vareslaen alla. Se olikin tarpeen, sillä kun puut jäivät taakseni, niin tuuli pääsi tuivertamaan. Ja lunta satoi vähän väliä- eli se siitä auringonpaisteesta. Reittihän (jos sitä voi siksi kutsua) oli rakkakivinen ja montaa metriä ei polulla päässyt kävelemään. Rakkakivellä kävellessä ei vaellussauvoista ollut paljon apua, sillä niitä käyttäessä ne voivat jäädä kiven koloon ja vääntyä tai jopa katketa. ”Reitti” oli kuitenkin merkattu kepeillä, joten suunta pysyi kyllä hyvin vaikka polkua ei ollut. Raskasta se kyllä oli, sillä jokainen askel piti tarkasti katsoa. Ehdin kyllä myös maisemia ihailla, sillä ei ollut sumua tai muutakaan näköestettä. Tämän takia kannatti fyysiset rasitteet kestää!! Pallilaella otin pikaisesti kuvia ja videota, ja jatkoin matkaa, sillä ilma oli viheliäinen. Moloslaella se oli vielä viheliäisempi. Kuitenkin Moloslaelta laskeutuessani tiesin, että loppumatka on pelkkää alamäkeä, eli vähän helpompaa. Loppukilometrit olivatkin jo jalkojen osalta tuskaa, sillä 25 kg selässä vastasi niihin.

Viimeiselle päivälle matkaa kertyi 12,74 km ja matkaan tuhraantui aikaa 5,05 h.

 Reitti Pyhäjärven autiotuvalta Totovaaran p-paikalle

Korkeuskäyrä viimeiselle päivälle

Reissu oli hieno, sillä tunturimaisemat olivat komeat. Hyvää tuuriani oli kun pääsin joka yö tuvan lämpöön. Aakenustunturin päällä kävely oli reissun raskain osuus rakkakivien takia. Kannatti kuitenkin käydä!

Vaara-Salminen, Pyhitystunturi, Soiperoinen

Oli säätiedotusten mukaan tulossa lämmin viikonloppu.

Suunnittelin reissua Syötteen kansallispuiston itäosiin. Perjantaille oli luvassa sateista keliä ja lauantaille ja sunnuntaille luvattiin aurinkoista ja lämmintä. Siispä ensimmäinen yö Vaara-Salmisen autiotuvalla ja toinen yö ”yö ulkona” teltassa Soiperoisella. Paikan katsoin valmiiksi Rääpysjärven laavullle. Lauantaina suunnittelin jälleen kerran käydä katsomassa maisemia Pyhitystunturin huipulla.

1.Päivä 30.8.2019

Oulusta lähtiessä ilma lupaili hyvää, mutta kun Pudasjärven olin ohittanut alkoi vettä tulemaan kaatamalla. Harmitti niin vietävästi. Elättelin toivetta, että oli silloin sateessa tauko, kun laittelen tavarat läjään autolla. Toiveeni toteutui, sillä sade loppui kun auton laitoin parkkiin. Tiesin, että edessä on noin kilometrin verran nousua. Oli aika lämmin, sillä lämpöä oli noin 20 astetta. Nousun jälkeen on aika tasainen 1.2 km mittainen metsäosuus, jossa ei katseltavaa paljon ole. Se loppuu kun laskeudutaan suolle, joka ylitetään pitkospuita pitkin. Tällä suolla on myös lampi, jossa en erottanut uivan yhtään vesilintua. Saattoihan niitä siellä olla, mutta minä en niitä erottanut. Suolta aloitetaankin kiipeäminen, kunnes aloitetaan laskeutumaan kohti autiotupaa. Tällä osuudella riittää ihasteltavaa, sillä metsä on todella hienoa koskematonta metsää. Matka on kokonaisuudessaan 4.5 km, eikä 4 km kuten kyltissä auton jättöpaikalla lukee. Reittihän on nimeltään kirkkopolku. Mennessä törmäsin poroihin ja koppelonkin sain säikyteltyä lentoon. Autiotupa oli tyhjä, kuten olin toivonut. Tällä tuvalla oli monesti aiemminkin käynyt. Maasto oli märkää sateen jälkeen, ja sen takia lämmitinkin tupaa kamppeiden kuivatukseen. Nuotiopaikalla paistelin makkarat ja vietin aikaa ulkona nauttien hiljaisuudesta ja luonnosta, kunnes alkoi taas satamaan jolloin vetäydyin tupaan.

2.Päivä 31.8.2019

Aamulla heräsinkin hienoon auringonpaisteeseen. Olipa hieno aamu, kun keittelin ulkona puuroa ja kahvia. Oli mahtavaa istua ulkona ja nauttia aamusta kahvin kera. Minulla ei ollut mitään kiirettä kun pakkailin tavaroita, tein polttopuita seuraavalle ja siivoilin tuvan. Oli niin kaunis aamu, että ihan harmitti lähteä. Matka meni auringonpaisteessa mukavasti autolle. Nyt en nähnyt kulkiessani riistaa. Ja sitten kohti Pyhitystunturia, jonne ajattelin mennä ihastelemaan maisemia. Minulla oli ollut joka kerta hyvä tuuri, kun ollut hyvä ilma, kun olen huipulle päässyt. Yhden kerran olemme parkkipaikalta kääntyneet takaisin, kun ukonilma tuli päälle. Vastaan tuli paikkakuntalainen, joka ei ollut koskaan käynyt tunturin päällä. Matkaa yhteen suuntaan auton jättöpaikalta huipulle on 2 km. Puolesta välin, kun polku alkaa, niin silloin alkaa myös nousu. Polku on vahvasti kärsinyt eroosiosta. Nyt kun oli yöllä satanut, olivat kivet ja puiden juuret liukkaat. Ilman vahinkoja kuitenkin huipulle pääsin ja jälleen totesin, että kannatti! Kun olin laskeutumassa vastaani tuli vanhempi saksalainen pariskunta, jotka tiedustelivat, oliko huipulle pitkä matka. Heidän helpotukseksi oli vain muutama minuutti. Siitä aloitin matkan kohti Soiperoista, jossa en ollut vielä käynyt. Ajomatkaa oli vain 17 km. Kun käännyin Soiperoisentielle, maisemat alkoivat olla hienoa harjumaisemaa. Ajoin auton parkkiin lähelle Soiperoisen päivätupaa. Nyt ei tarvinnut kävellä kovin pitkästi Rääpysjärven laavulle. Täällä näkyi olevankin kulkijaa vähän enempi. Laavulle tultuani, nälkä alkoi olla aika kova ja aurinko alkoi mennä pilven taakse. Syötyäni pystytin teltan laavun lähelle ja kun oli iltapäivä, menin telttaan pitkäkseni. Ja…sitten alkoi satamaan-kuinkas muuten. Onneksi tuli ripistelemällä eikä kaatamalla. Taisin jopa nukahtaa, mutta noin kello kuuden aikoihin nousin laavulle makkaran paistoon. Oli pieni tauko sateesta. Naishenkilö oli saapunut myös yöpymään teltan kanssa. Muutaman sanan vaihdoin hänen kanssaan ennen kuin vetäydyin telttaan kirjoittamaan päivän tapahtumista päiväkirjaan. Tänäkin iltana laitoin aikaisin nukkumaan, ei ollut vielä täysin pimeä tullut.

3.Päivä 1.9.2019

Aamulla heräsin syyskuuhun pilviseen ilmaan. Yö oli ollut tuskaisen lämmin. Keittelin aamupuurot ja kahvit ja saman tein aloittelin pakkaamaan tavaroita ja valmistauduin lähtöön. Menomatkalla kurkkasin päivätupaan sisälle ja totesin, että siinä ei yövytä. Tuvassa on maalattia ja kapeat penkit. Alueen vedet ovat todella kirkkaat ja niin ollen myös puhtaat. Menomatkalla jatkoin Soiperoisenteitä eteenpäin kohti Koitilaa ja tie olikin mukava ajaa jo maisemien puolesta.

Reissu oli mukava, sillä Soiperoiselle päätin palata vielä uudestaan telttailemaan.