1.Päivä
15.02.2020
Kävimme aiemmin yrittämässä
lumikenkäreissua Martimoaavan soidensuojelualueella, mutta silloin alueella ei
ollut tarpeeksi lunta lumikenkäilylle. Nyt tiesimme, että Syötteen
Kansallispuistossa on lunta reilusti. Lumen rakenne oli vielä sopivaa
lumikenkäilylle, kun lämpötila oli sahannut nollan molemmin puolin ja välillä
oli tullut vettä ja märkää lunta. Siispä puuterilunta ei ollut tiedossa, mitä
me lumikenkäretkeilijät vihaamme.
Aamulla aikaisin Miikan hakuun ja
auton nokka kohti Syötteen Kansallispuiston itäosaa ja ihan sen laidalle
Taivalkosken kunnan puolelle. Olimme kohteeksi valinneet Vaara-Salmisen
autiotuvan, joka on minun yksi henkilökohtaisia suosikkeja Syötteen Kansallispuistossa.
Jännitimme ajomatkalla kuinka pitkälle tulisimme pääsemään autolle. Onneksi reitin
alkupäähän johtavan tien varressa oli metsätyöt käynnissä ja saimme auton puolen
kilometrin päähän reitin alkupisteestä. Eli matkaa ole edessä aika tarkasti 5
km….ei paha. Alkumatkasta olikin joku tehnyt meille suksilla ja ahkiolla pohjia.
Alkumatka olikin loivaa nousua ja jouduimme useampaan kertaan pysähtymään ja
ihastelemaan lumen määrää ja tykkyjä puissa. Miikka oli laittanut ahkioon rinkan
meidän ruokatarvikkeiden lisäksi ja suostui toimimaan vetojuhtana. Minä menin
ja tein rinkka selässä jotosta edessä. Telkkälammelle saapuessamme otimme suklaatauon
ennen kovaa nousua maastoon. Tässä vaiheessa päätin ottaa rinkan kaveriksi
ahkion perään, vointini oli todella hyvä. Telkkälammen suolla jälki lähtikin
ihan väärään suuntaan, emmekä lähteneet sitä seuraamaan vaan lähdimme hakemaan
rinteestä kesäreitin linjaa. Ja löysimme sen, mutta sillä pohjalla ei ollut
kukaan kulkenut, eli umpisella mentiin. Kuitenkaan se ei ollut raskasta, upotti
noin 20 cm lumen rakenteen vuoksi. Lumi oli märkää ja siksi kantoi hyvin- olimme
tyytyväisiä. Kun pääsimme vaaran päältä laskeutumaan kohti Vaaara-Salmisen
lampea, olimme pahimman maaston ohittaneet. Tuvalla ei ollut ketään, kun sinne
saavuimme. Normaalisti autiotuvan ovelle pitää nousta portaita pitkin, mutta
nyt vedimme ahkion suoraan tuvan ovelle- eli lunta oli ainakin metri. Sitten
aloitimme valmistelut oleskeluun, eli puiden teko, tuvan lämmitys, veden haku
lähteeltä. Ruuaksi teimme kana nuudelit ja se tuli tarpeeseen, sillä olimme
viimeksi syöneet aamulla. Minä lähdin nuotiopaikalle kaivamaan nuotiopaikkaa
auki, kun Miikka toimi ruuanlaittajana. Samalla laitoin jo nuotioon tulet. Ilta
meni mukavasti nuotiolla istuessa, poristessa ja nukkumaan laitoimme jo kello
yhdeksän aikoihin. Teimme taas sen virheen, että lämmitimme tupaa likaa ja
saimme monta tuntia pyöriä laverilla kuumuudessa. ”Tyhmästä päästä kärsii koko
kroppa”- näinhän se menee..
2.Päivä
16.02.2020
Aamulla
heräilin noin kello kuuden aikaan ensimmäisen kerran, mutta kun ei kiire ollut
mihinkään nousin ylös vasta kahdeksan aikaan puuron ja kahvin keittoon.
Herättelin Miikkaa ylös valmiille aterialle. Todella hitaasti teimme aamutoimet
ennen kuin lähdimme paluumatkalle. Ei ollut kiire. Alkumatka olikin tutuksi
tullut kilometrin hikinousu rinnettä pitkin. Se on sulanmaan aikaankin raskas
nousta. Sen jälkeen alkoikin sitten lasku telkkälampea kohti. Paluumatka meni
nopeammin, sillä siihen kulutimme 2h 10 min kun olimme menomatkalle kuluttaneet
2h 30 min. Toki oma tulomatkan reitinpohja auttoi nopeuttamaan matkan kulkua.
Varustepuolella
kaasulamppuni Priimus Lantern teki tenän, eli ei suostunut ottamaan kaasua
sisäänsä. Olin jo heti lamppua hankkiessani joutunut vaihtamaan sen samasta
syystä. Eli kun seuraavaa hankin, niin en ainakaan samaa tule hankkimaan.
Oli
kuitenkin mahtava reissu, sillä tykkypuut on aina silmiä hivelevää katseltavaa.
Ei tarvitse välttämättä lähteä Riisitunturin Kansallispuistoon niitä katselemaan,
sillä niitä löytyy myös Syötteen Kansallispuistosta.
