Oli
säätiedotusten mukaan tulossa lämmin viikonloppu.
Suunnittelin
reissua Syötteen kansallispuiston itäosiin. Perjantaille oli luvassa sateista
keliä ja lauantaille ja sunnuntaille luvattiin aurinkoista ja lämmintä. Siispä
ensimmäinen yö Vaara-Salmisen autiotuvalla ja toinen yö ”yö ulkona” teltassa
Soiperoisella. Paikan katsoin valmiiksi Rääpysjärven laavullle. Lauantaina suunnittelin
jälleen kerran käydä katsomassa maisemia Pyhitystunturin huipulla.
1.Päivä
30.8.2019
Oulusta
lähtiessä ilma lupaili hyvää, mutta kun Pudasjärven olin ohittanut alkoi vettä
tulemaan kaatamalla. Harmitti niin vietävästi. Elättelin toivetta, että oli
silloin sateessa tauko, kun laittelen tavarat läjään autolla. Toiveeni toteutui,
sillä sade loppui kun auton laitoin parkkiin. Tiesin, että edessä on noin
kilometrin verran nousua. Oli aika lämmin, sillä lämpöä oli noin 20 astetta.
Nousun jälkeen on aika tasainen 1.2 km mittainen metsäosuus, jossa ei
katseltavaa paljon ole. Se loppuu kun laskeudutaan suolle, joka ylitetään
pitkospuita pitkin. Tällä suolla on myös lampi, jossa en erottanut uivan yhtään
vesilintua. Saattoihan niitä siellä olla, mutta minä en niitä erottanut. Suolta
aloitetaankin kiipeäminen, kunnes aloitetaan laskeutumaan kohti autiotupaa.
Tällä osuudella riittää ihasteltavaa, sillä metsä on todella hienoa
koskematonta metsää. Matka on kokonaisuudessaan 4.5 km, eikä 4 km kuten
kyltissä auton jättöpaikalla lukee. Reittihän on nimeltään kirkkopolku.
Mennessä törmäsin poroihin ja koppelonkin sain säikyteltyä lentoon. Autiotupa
oli tyhjä, kuten olin toivonut. Tällä tuvalla oli monesti aiemminkin käynyt. Maasto
oli märkää sateen jälkeen, ja sen takia lämmitinkin tupaa kamppeiden
kuivatukseen. Nuotiopaikalla paistelin makkarat ja vietin aikaa ulkona nauttien
hiljaisuudesta ja luonnosta, kunnes alkoi taas satamaan jolloin vetäydyin
tupaan.
2.Päivä
31.8.2019
Aamulla
heräsinkin hienoon auringonpaisteeseen. Olipa hieno aamu, kun keittelin ulkona
puuroa ja kahvia. Oli mahtavaa istua ulkona ja nauttia aamusta kahvin kera.
Minulla ei ollut mitään kiirettä kun pakkailin tavaroita, tein polttopuita
seuraavalle ja siivoilin tuvan. Oli niin kaunis aamu, että ihan harmitti
lähteä. Matka meni auringonpaisteessa mukavasti autolle. Nyt en nähnyt
kulkiessani riistaa. Ja sitten kohti Pyhitystunturia, jonne ajattelin mennä
ihastelemaan maisemia. Minulla oli ollut joka kerta hyvä tuuri, kun ollut hyvä
ilma, kun olen huipulle päässyt. Yhden kerran olemme parkkipaikalta kääntyneet
takaisin, kun ukonilma tuli päälle. Vastaan tuli paikkakuntalainen, joka ei
ollut koskaan käynyt tunturin päällä. Matkaa yhteen suuntaan auton
jättöpaikalta huipulle on 2 km. Puolesta välin, kun polku alkaa, niin silloin
alkaa myös nousu. Polku on vahvasti kärsinyt eroosiosta. Nyt kun oli yöllä
satanut, olivat kivet ja puiden juuret liukkaat. Ilman vahinkoja kuitenkin huipulle
pääsin ja jälleen totesin, että kannatti! Kun olin laskeutumassa vastaani tuli
vanhempi saksalainen pariskunta, jotka tiedustelivat, oliko huipulle pitkä
matka. Heidän helpotukseksi oli vain muutama minuutti. Siitä aloitin matkan
kohti Soiperoista, jossa en ollut vielä käynyt. Ajomatkaa oli vain 17 km. Kun
käännyin Soiperoisentielle, maisemat alkoivat olla hienoa harjumaisemaa. Ajoin
auton parkkiin lähelle Soiperoisen päivätupaa. Nyt ei tarvinnut kävellä kovin
pitkästi Rääpysjärven laavulle. Täällä näkyi olevankin kulkijaa vähän enempi.
Laavulle tultuani, nälkä alkoi olla aika kova ja aurinko alkoi mennä pilven
taakse. Syötyäni pystytin teltan laavun lähelle ja kun oli iltapäivä, menin
telttaan pitkäkseni. Ja…sitten alkoi satamaan-kuinkas muuten. Onneksi tuli
ripistelemällä eikä kaatamalla. Taisin jopa nukahtaa, mutta noin kello kuuden
aikoihin nousin laavulle makkaran paistoon. Oli pieni tauko sateesta. Naishenkilö
oli saapunut myös yöpymään teltan kanssa. Muutaman sanan vaihdoin hänen
kanssaan ennen kuin vetäydyin telttaan kirjoittamaan päivän tapahtumista
päiväkirjaan. Tänäkin iltana laitoin aikaisin nukkumaan, ei ollut vielä täysin
pimeä tullut.
3.Päivä
1.9.2019
Aamulla
heräsin syyskuuhun pilviseen ilmaan. Yö oli ollut tuskaisen lämmin. Keittelin
aamupuurot ja kahvit ja saman tein aloittelin pakkaamaan tavaroita ja
valmistauduin lähtöön. Menomatkalla kurkkasin päivätupaan sisälle ja totesin,
että siinä ei yövytä. Tuvassa on maalattia ja kapeat penkit. Alueen vedet ovat
todella kirkkaat ja niin ollen myös puhtaat. Menomatkalla jatkoin
Soiperoisenteitä eteenpäin kohti Koitilaa ja tie olikin mukava ajaa jo
maisemien puolesta.
Reissu
oli mukava, sillä Soiperoiselle päätin palata vielä uudestaan telttailemaan.
