Jotoksen tallaaja: 2020

Muotkatunturin erämaa-alueella vaeltamassa syyskuussa 2020

Kävimme Miikan kanssa Muotkatunturin erämaa-alueella kesäkuussa 2020 ja jäi ”polte”. Päätin ottaa syysloman ja lähdimme nyt pohjoispuolelta Muotkatunturin erämaa-alueelle.

Koko matkan aina Karigasniemen tielle asti oli ilma todella vaihteleva ja enimmäkseen sateinen. Kun käännyimme Karigasniemen tielle sade kuitenkin, loppui ja enteili hyvää vaellusilmaa ensimmäiselle päivälle. Tarkoituksemme oli jättää auto Kevon luonnonpuistolle lähtevälle Sulaojan p-paikalle, mutta Miikka huomasi karttaa tutkiessaan, että aiemmin lähtisi eteläpuolelle tie. Niinpä tähtäsimme siihen ja tie olikin hyväkuntoinen, ja vei Destia soramontulle. Siellä olikin sitten jo useampi auto parkissa. Tässä vaiheessa tunnelma oli jo aika korkealla, sillä pääsimme heittämään rinkan selkään.

Lähtiessä oli pientä nousua ja sen jälkeen alkoikin alamäkiosuus. Olimme suunnitelleet, että teemme vain pienen siirtymän Karikasjoen rantaan ja olemme siinä ensimmäisen yön. Tällä reissulla ei ollutkaan tarkoitus ”kerätä” kilometrejä, vaan tehdä pieniä siirtymiä ja nauttia olemisesta ja maisemista. Aikomuksena oli olla yksi yö Stuorraäytsin tuvalla, vaan kuten reissulla monesti, niin nytkin suunnitelmat muuttuivat matkan varrella. Karikasjoen rantaan meni hyvä jotos, jota olisi voinut hyvällä maastoautollakin ajaa. Ilma oli hyvä ja meillä meni vajaa tunti, kun olimme kirkasvetisen Karikasjoen rannalla- olihan matkaa vain 3 km. Kävimme rannassa katsomassa seuraavan päivän ylitystä ja totesimme ettei meidän tarvitsisi edes vaelluskenkiä riisua ylityksessä. Pystytimme teltan ja aloimme illan viettoon. Yllättävää oli, että jonkun verran hyttysiä oli iltaa häiritsemässä. Kävimme vielä illalla huiputtamassa vieressä olevan hiekkaharjun. Vaikka alhaalta katsottuna olisi voinut luulla, että siellä voisi olla hienot näkymät, mutta läheiset tunturit sen estivät.

Seuraavana aamuna kun olimme aamutouhuissa, vaellusseurue ohitti telttapaikkamme. Käväisin juttelemassa seurueen kanssa ja kertoivat olevansa menossa Stuorraäytsin tuvalle. Joen ylityksessä näkyivät riisuvan kenkänsä, mitä siinä Miikan kanssa ihmeteltiin istuessamme aamukahvilla. Me kuitenkin menimme joesta yli vaelluskengillä, sillä meidän kengissämme vartta riitti. Karikasjoen ylityksen jälkeen alkoikin hien pintaan nostava 40 minuutin nousu. Saavutimme ylösnousun jälkeen seurueen taukopaikalla. Olimme tulossa polun risteyspaikkaan ja seurueelta saamamme ohjeen mukaisesti jatkoimme oikean puolen polkua pitkin…mikä oli virhe. Eli lähdimme kohti Vudnjosjeaggia kohti, mikä tuli tekemään mutkaa matkaamme. Määränpäämme oli tänä päivänä saavuttaa Jeageloaijavri. Polun päässä tutkiskelimme karttaa vähän tarkemmin. Tässä olikin jonkinlainen leiripaikka ja siinä tauon aikana saimmekin päivän ensimmäisiä vesipisaroita taivaalta niskaamme. Jouduimme nyt kulkemaan ojan vartta pitkin kosteammassa maastossa. Pian kuitenkin lähdimme nousemaan korkeammalle maastolle, kun huomasimme, ettei ojan varsi ollut hyvä kulkea. Jossain vaiheessa Oadatcohkan länsirinteellä vettä tulikin jo aika pirusti. Olimme tauolla ja eteläpuolella näkyi meitä kohti tulevan sadeseinä. Silloin laitoimme rinkan kiireesti selkään ja jatkoimme matkaa. Nopea oli tällä tauolla eväshetki…Nyt olikin matkan teko pääasiassa pientä ylöspäin nousua ja tuntui ettei Jeageloaijavri tule koskaan näköpiiriimme. Sateessa ei ole mukava vaeltaa. Tulihan se järvi kuitenkin melkein kuin yhtäkkiä, ja olikin mahtavaa katsottavaa. Tuntureita joka puolella, toiset lähellä ja toiset kauempana horisontissa. Ilmakin vähän parani, kun teimme leiriä valmiiksi. Laitoimme teltan järven pohjoispuolelle. Vähän yli kahdeksan kilometrin matkalle olimme saaneet kulumaan 3h 20 min, mutta eihän meillä kiire ollutkaan missään vaiheessa. Iltatouhuina Miikka kävi kokeilemassa kalaonnea järven rannalta, mutta ilman tulosta.

Aamulla heräsimme todella kauniiseen ilmaan ja tuntui, että tässä ei ollut kiirettä mihinkään. Vetelehdimme leirillä ja mietimme, että eihän meillä ole tästä kiire mihinkään. Aamutoimien aikaan oli vielä ajatuksena jatkaa iltapäivästä matkaa, mutta kun vähän aikaa olimme tuumailleet, niin päätimme jäädä tälle paikalle vielä toiseksi yöksi. Oli kaunis ilma ja paikka oli tosi mahtava, niin miksi lähteä heti pois? Päätimmekin, että huiputamme Jeagoloaivin ja Duolba Jeagoloaivin. Päivä menikin mukavasti maisemista nauttiessa. Aina silloin tällöin joku seurue paineli kohti Stuorraäytsiä.

Seuraavana aamuna olikin jo päätetty, että emme mene Stuorraäytsin tuvalle, koska sinne oli painellut niin monta seuruetta, eikä sieltä toivomaamme rauhaa olisi saatavana. Jeageloaijavrin vieressä on pienempiä lampia, ja kun ylitimme sen yhdysojaa jaloistamme lähti liikkeelle uimaan 5 isoa taimenta. Miikka oli edellisenä iltana sanonut kalastuksen jälkeen, että ”tässä järvessä ei ole yhtään kalaa!”, mikä ei näkynyt pitävän paikkaansa. Otimme päämääräksi nimettömän lammen Uhca Nirveoaivvaksen ja Skoahppagasoaivin välissä. Sinne ei linnuntietä tainnut olla kuin 4 km, mutta matkaa kertyi kuitenkin noin 6km. Lähdimme ”huolettomana” liikkeelle kohti Jullacohkaa (jonka sivutimme) …eli vähän väärään suuntaan. Laskeuduimme Nirvajoen kuruun, mitä pitkin sitten kuljimmekin kohti länttä. Leirin löysimme tosi mukavasta paikasta tuntureiden suojasta. Ilma oli taas vaihteleva, mutta ei kuitenkaan huono. Saimme kerättyä sen verran polttopuuta, että saimme nuotion aikaiseksi. Miikka huomasi, että virvelin kammen lukitusmutteri oli tippunut vaelluksen siimeksessä ja jäi virittelemään korjausosaa, kun lähdin huiputtamaan Skoahppagasoaivia. Ilma oli utuinen, kun olin huipulla, mutta se ei estänyt näkymiä. Olihan hienon näköistä. Palailin leirille ja Miikkakin palaili, kun oli saanut tarpeekseen kalastuksesta, ja taaskin saalitta.

Seuraavana päivänä olikin tarkoitus aloittaa kotimatka kohti autoa, mutta ihan heti ei sinne asti, vaan ensin yövyttäisiin Jeageloaijavrellä. Nyt menimmekin ihan suoraan ja matkaa tulikin melko tarkasti 4 km. Puolentoista tunnin aherruksen jälkeen olimme takaisin järvellä. Järven eteläpuolen rannalla oli 2 kaveria tekemässä lähtöä hyvän näköiseltä telttapaikalta. Kävimme porinoilla ja istuskelimme ihan rauhassa odotellen, että pääsemme leiriä laittamaan kasaan. Kun olimme saaneet leirin jälleen kerran laitettua pystyyn, niin Miikka lähti narraamaan kaloja ja minä lähdin heittämään pienen lenkin. Päivä oli taas ilman kalaa ja minä sain runsaasti raitista ilmaa..

Viimeinen aamu on aina surullinen, kun maisemat pitää taakseen jättää ja kotimatka alkaa. Nyt katsoimmekin kartasta tarkasti mitä reittiä tulisimme kulkemaan. Menimme läheltä Oadatchokan huippua ja kuljimme niin pitkään puuttomalla alueella, kun oli mahdollista. Jossain vaiheessa suuntasimme jotoksen varteen ja sitten olikin jotoksen seuraaminen helppoa. Vajaat yhdeksän kilometriä kuljimme 2h 40 minuutissa, vaikka pidimme hyviä taukoja välillä.

Muotkatunturin erämaa-alue on vaeltajan paratiisi, varsinkin kun pohjoispuolelta tulee alueelle. Pääsee suoraan tunturialueille. Meidän reissullamme olivat ilmat todella hyviä ja jotta eivät olisi liian hyviä, niin yksi sateinen päivä oli välissä. Kamppeet saimme kuitenkin helposti kuivaksi, kun seuraava päivä oli poutainen. Lämpötilakin oli vaeltajalle hyvä, eli noin kymmenessä asteessa. Viimeisenä yönä taisi lämpötila käydä lähellä nolla, mutta meillä oli sen verran hyvät varusteet, ettei se untamme häirinnyt. Maasto on alueella helppo kulkea jotoksen ulkopuolellakin.

Tänne tulemme vielä uudestaan.

Heinäkuu 2020

Loma oli lopullaan, sillä viimeinen viikko oli lomasta menossa. Muutama viikko oli lomasta mennyt muissa puuhissa, eikä ollut päässyt rinkan kantoon ja oli kuitenkin kova ”palo” päästä luontoäidin helmaan. En kuitenkaan halunnut käyttää aikaa kohteeseen kovin paljon aikaa, ja siihen määritelmään sitten Hossan Kansallispuisto kävi hyvin. Siispä suunnistin aamulla auton Oulusta kohti Hossan Kansallispuistoa, jossa olin käynyt aiemminkin muutamaan otteeseen. Auton jätin Ison Hossalaislammen lähellä olevalle pysäköintialueelle, josta taisin viedä viimeisen vapaan parkkipaikan. Eipä näyttänyt mielestäni hyvältä lähtötilanne, jos väkeä olisi kovin paljon liikkeellä…

Siitä suuntasin Iso-Valkeisen itäpuolelta kohti Ala-Valkeisen autiotupaa. Kävelin Valkeisenharjua pitkin ja ilma oli mukava ja odotusarvo nousi. Toivoin, että pääsisin autiotuvalle yökuntiin, sillä säätiedotus oli lupaillut sadetta, vaikka eihän ne ole aina pitäneet paikkaansa. Kun saavuin Ala-Valkeisen autiotuvalle, niin nuotiopaikalla oli kovasti henkilöitä, mutta näytti, että olisivat maastopyöräilijöitä ja mahdollisesti eivät yöpyjiä. Kannoin rinkan tupaan (joka oli tyhjä) ja jäin odottamaan tulisinko saamaan kavereita yöpymään. Laittelin kaminaan pienet tulet, että sain peltipaitani kuivumaan, joka oli hiestä märkä. Nappasin rinkasta virvelin ja lähdin kävelemään pohjoispuolen rantaa pitkin hakemaan hyvää uistelupaikkaa. Heittelin uistinta siihen asti, että ”hörppäytin” vaelluskenkääni vedet ja sitten palasin takaisin tuvalle ja aloin ruuanlaittohommat nuotiopaikalla…ja lopulta kallistin pääni tuvan laverille.

Aamulla nukuin oikeastaan aika pitkään, ja kun nousin, oli ilma aurinkoinen ja lämmin. Olipa mukava aloitella päivää aamupalan parissa nuotiopaikalla semmoisella ilmassa. Kun sain aamutoimet tehtyä, lähdin Ala-Valkeisen rantaa pitkin kohti Kokalmusta.

Reittini tulisi noudattamaan Kokalmusta ja minulle tuttua maastoa. Kokalmuksen tulentekopaikalla näin retkeilevän perhekunnan, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan ennen kuin jatkoin eteenpäin. Kokalmuksen rannalla on parikin porotallia ja ensimmäinen oli tyhjä, mutta ennen Kokalmuksen laavua olevalla porotallilla porot säikäyttivät minut, kun lähtivät tallista. Jäivät läheiseen rinteeseen katselemaan minua ja odottamaan, että lähtisin ja minähän lähdin ja jatkoin matkaa. Kokalmuksen laavulle sitten saapui muutama maastopyöräilijä, joiden kanssa keskustelin pitkään- mukava pariskunta! Siinä heittelin uistinta jonkin aikaa, mutta kaloille uistimeni eivät kelvanneet. Kun saavuin Lipposensalmen laavulle ilma oli vielä aika hyvä, ja laitoin telttani niemeen vähän syrjään laavusta. Kun olin saanut teltan pystyyn, niin lähdin kalastelemaan lähistölle, mutta edelleen huonolla menestyksellä…missä kaikki kalat!!?

Palasin laavulle ja katselin taivaanrannassa olevia pilviä ja uumoilin, että kohta sataa, ja kun olin ruuan tehnyt laavulla ja saanut astiani pestyä, niin ukkonen nousi päälle ja satoi rakeita. Oli oikeastaan aika mukavaa seurata ukkosilmaa laavun suojassa, sillä ilma oli kuitenkin lämmin ja minulla oli hyvä olla. Kuitenkin sadetta riitti ja kun siihen pientä taukoa tuli, niin otin varusteeni ja menin telttaani. Telttani tällä reissulla ei ollut iso, vaan juuri nukkumiselle tarkoitettu. Absidia ei oikeastaan ole, sillä siihen voi juuri laittaa vaelluskengät ja rinkkakin pitää laittaa ”tyynyksi”. Samalla teltalla olen käynyt Lemmenjoen Kansallispuistossa ja etuna on, että teltta painaa vain 1,5 kg. No sade ei loppunutkaan siihen, vaan jatkui pitkälle yöhön. Jossain vaiheessa nukahdin ja heräsin siihen, että nuotiopaikalla hakattiin polttopuita. Nukahdin kuitenkin uudestaan ja kun olin mennyt yöpuulle, niin jossain vaiheessa havahduin hereille, kun tuntui, että yöunta ei enää riitä. Luulin, että kello on jo paljon, mutta hämmästyin kun oli vasta kolme yöllä. Nousin ylös melko pian, sillä unta ei enää riittänyt. Olihan mahtava aamuyön tunnit, kun veden päällä oli usvaa ja luonto oli ihan hiljainen. Oli hienoa juoda kahvia ja nauttia Suomen luonnosta. Liikkeelle lähdin sitten noin neljän jälkeen noudatellen rantareittiä. Oli mahtava fiilis olla siihen aikaan liikkeellä, eikä mitään kiirettä. Kun lopulta saavuin autolle, oli parkkipaikalle, oli parkkipaikkakin tyhjentynyt. Olin saanut itselleni loman lopuksi mukavan rauhoittumisreissun luonnossa ja mukavissa maisemissa. Olipa siitä mukava lähteä ajamaan kohti Oulua.